Beata Leppilampi jakoi paljonpuhuvan videon arjestaan

Beata Leppilampi jakoi paljonpuhuvan videon arjestaan

Beatan ja Mikko Leppilammen perheeseen kuuluvat kaksi alle kouluikäistä poikaa.

Ex-missi Beata Leppilampi, 29, jakoi keskiviikkona (20.11.) osuvan videon autojen värittämästä arjestaan.

Beata ja Mikko Leppilampi ovat kahden pienen pojan vanhempia. Esikoispoika Kaspian syntyi vuoden 2021 syksyllä ja Gabriel syksyllä 2023. Arki on vauhdikasta ja Beata jakaakin perheen puuhista säännöllisesti materiaalia somekanavalleen.

Beatan tuoreimmalta Instagram-videolta paljastuu muun muassa se, että poikien myötä Leppilampien koti on täyttynyt vähitellen erilaisista autoteemaisista leluista ja kirjoista.

– Kerro minulle, että olet poikien äiti ilman, että kerrot minulle olevasi poikien äiti, Beata kirjoittaa englanniksi videollaan.

Videon ensimmäisessä kohtauksessa Beata kaivelee housuntaskujaan lelukorin edessä. Hän löytää taskuista useita pieniä leluautoja ja heittelee niitä korin pohjalle.

Seuraavassa hetkessä Beata asettelee lastensa kirjoja hyllyyn. Etummainen opukseen on koottu satuja Autot-elokuvasta.

Kolmannessa kohtauksessa Beata asettelee pikkuautoja värikkään leluparkkihallin tasoille ja laittaa lopuksi vielä Kaspianin valtavan, päältä ajettavan leluauton lataukseen.

– Puhukoon video puolestaan..., Beata ilmoittaa kuvatekstissään autoa kuvastavan emojin kera.

Beatan ystävä ja kollega taitoluistelupiireistä on yhtynyt videon sanomaan julkaisun kommenttikentässä. Kyseessä on Laura Lepistö, jonka esikoispoika täytti kesällä 3 vuotta. Perheeseen kuuluu myös toinen, vuoden 2023 joulukuussa syntynyt lapsi.

– Samaistun vahvasti (nauruhymiö) Mikä se onkin että ne autot kiehtoo, siis jo vauvaakin?? Laura ihmettelee.

Eilen vietettiin myös kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää, jonka Beata noteerasi omissa Instagram-tarinoissaan. Julkaisuihin oli liitetty video Beatan omasta lapsuudesta sekä kuva Leppilampien lapsista. Otoksessa lapset ihastelevat maahan satanutta lunta.

Jakamassaan tekstissä Beata muistuttaa lasten oikeuksien tulevan toteen vain aikuisten tekojen kautta. Tekstin lähteenä on Pelastakaa Lapset ry.