Bachelor-Vivianna: Paljastus Axl Smithistä!

Suosikkisarjan vaalea kaunotar avautuu yllättävästä yhteydestään skandaalijuontajaan.
Vivianna Eksymä tuli taannoin suomalaisille tutuksi Bachelor Suomi -ohjelmasta.
"The Bachelor" eli Joonas Kenttämies ei kuitenkaan lopulta valinnut Viviannaa, vaikka heidän välillään vaihdettiinkin lämpimiä hetkiä makuukamarin puolella.
Sen sijaan Joonas valitsi Monica Torin, mutta heidän suhteensa päättyi pari viikkoa sitten.
Lokakuussa alkanut suhde kesti lopulta vähän alle puoli vuotta.

Uusi nimi
Axl Smith, 41, taas on entinen juontaja ja mediapersoona, jonka vuosikausia kestänyt ura päättyi, kun hänen seksikumppaniensa salakuvaamiset alkoivat paljastua.
Vyyhti oli melkoinen, ja lopulta Axl tuomittiin 30 salakatselusta, neljästä kunnianloukkauksesta ja kahdesta yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Axl tuomittiin myös maksamaan vahingonkorvauksia muun muassa kärsimyksestä, tilapäisestä psyykkisestä haitasta, työansionmenetyksistä yhteensä noin 100 000 euroa sekä korvaamaan yhteismäärältään yli 50 000 euron asianomistajien oikeudenkäyntikulut.
Tuomionsa jälkeen Axl muutti pois Suomesta ja vaihtoi siinä sivussa nimensä Cas Malek-Smithiksi.

Erikoisia väitteitä
Seiska kertoi viime viikolla, että Cas on saattanut lievästi sanoen suurennella omia ansioitaan omassa WASUI-agentuurissaan.
Ennen Seiskan julkaisemaa juttua Cas kertoi nyt jo yksityiseksi muutetuilla sivuillaan tehneensä töitä muun muassa Adidaksen, Niken, Teslan ja Applen kaltaisten jättibrändien kanssa.
Samalla hän väitti suunnitelleensa artisti Dua Lipan logon, vaikka Warner Recordsin sivuilla suunnittelijan nimi on jotain aivan muuta kuin Axl tai Cas.
Seiska kysyi epäselvyyksistä Casilta, joka kertoi omia näkemyksiään asioista ja syytti mediaa "noitajahdista".

Axl laittoi Viviannalle viestiä
Taannoin TikTokissa Kohuja ja Kysymyksiä -tilillä Jannica Nordbergin vieraana nähtiin juuri Vivianna.
Jannica kyselee kaikenlaista.
Yksi kysymys on: kuka on Viviannan mukaan "mielenkiintoisin julkkis, joka on slaidannut DM:ään" – eli laittanut Instagramissa yksityisviestiä.
Vivianna kertoo Axlin laittaneen viestiä vuosia sitten pyytäen hänet treffeille, kun hän oli kertomansa mukaan "varmaan 19-vuotias".
– No, Me mentiin treffeille.
@kohujajakysymyksia Mainos @PÄNDY Monday 2 Sunday Onko @Vivianna Eksymä Suomen kohutuin julkkis? Ainakin vipinää on riittänyt 😎✨ Kuumimmat Bachelor paljastukset, treffit Suomestakin paenneen henkilön kanssa sekä mahdollinen uusi treffiehdokas. Mikä näistä oli sun mielestä juicyin juttu? Kommentoi alas, niin keskustellaan lisää 🫵🏻 #kohujajakyssäreitä #bachelorsuomi #axlsmith #laurihaav ♬ Pour liquid into a glass cup(180024) - orangorang
– Joo, se oli kyl tota... No joo, ei mennä, ei mennä, Vivianna kakistelee Jannicalle, jonka jälkeen keskustelu siirtyi eteen päin.
Seiska tavoitti Viviannan, joka ei kuitenkaan halunnut kommentoida asiaa millään muotoa.
– Katse eteenpäin, Vivianna kommentoi lyhyesti.