Arvasitko? Uniikin häiden yllättävimmät bilettäjät!

Uniikin ja Sandran lähipiiriin kuuluu pitkän linjan julkkiksia.
Rahime Husnetdin-Zyskowicz vietti heinäkuussa iloisen juhlaviikonlopun Virossa. Mukana oli luonnollisti oma puoliso, pitkäaikainen kansanedustaja Ben Zyskowicz.
Arkistovideo: Mitä ihmettä? Uniikki ja Elastinen keikkailevat paidattomina.
Kyseessä olivat rap-artisti Uniikin eli Dan Tolppasen ja somevalmentaja Sandra Rinta-Panttilan häät.
Häihin osallistuminen ei ollut sattumaa, onhan Ben Danin eno.

– Melkoiset häät olivat! Olimme myös toisena päivänä mukana kylpylässä, mutta enää kasinojatkoille emme lähteneet, vaan suuntasimme kotiin, Rahime kertoi Seiskalle Helsingin Kivinokassa, jonne Tapani Kansa -musiikkinäytelmä saapui vierailemaan.

– Mutta kyllä näin nuorena jaksaa parin päivän häätkin, Rahime naureskeli.
Perhe koolla
Seiska tapasi illan aikana muitakin tuttuja kasvoja.
Juontaja Annika Metsäketo vietti mukavan kesärupeaman jo toista vuotta peräkkäin Radio Nostalgian aamujuontajana.

Nyt matka jatkuu tv-töissä eri puolilla Suomea.
– Heräsin aina aamuisin kuuntelemaan Annikan lähetykset, ja hän usein soitti vielä niiden jälkeen. Sitten otinkin pienet päiväunet, Annikan äiti, laulaja Maikki Metsäketo totesi kesärutiineistaan.
Annikan veli, Tomi Metsäketo, esittää Tapani Kansa -musikaalin pääroolin.
Tomilla ei ollut vaikeuksia heittäytyä Tapani Kansan rooliin, sillä moni asia yhdistää miehiä. Kaksikko ehti myös esiintyä samalla lavalla ennen Tapanin eläkevuosia.

– Lisäksi olemme molemmat yhtä pedantteja esiintymisen laadun kanssa. Siksi on tärkeää kouluttaa omaa ääntään. Nykynuorilla saisi olla lisää pitkäjänteisyyttä ja malttia, sillä ilman laulukoulutusta ongelmat tulevat myöhemmin kuvaan. Harvempi nuori laulaja jaksaa enää kouluttautua, Tomi muistutti.

Tangoprinssi kutsumusammatissaan
Kaksinkertainen tangoprinssi ja vuoden 2015 Seinäjoen tangolaulukilpailun kolmonen Rami Rafael ei aio enää täyspäiväiseksi laulajaksi.

Stand-up taipuu omilla keikoilla, ja musiikkinäytelmä oli ensimmäinen virallinen teatterityö. Päätyö on päihde- ja mielenterveyskuntoutujien hoitajana.
– Se tuntuu todelliselta kutsumusammatilta, ja sain siihen kipinän erilaisten ihmisten näkemisestä keikoilla, kolmen lapsen isä kertoi.