Arto Nybergiltä kylmäävä kuitti potkuja jakelevalle Ylelle

Arto Nybergiltä kylmäävä kuitti potkuja jakelevalle Ylelle

Toimittajakonkarilta heruu myötätuntoa kaikille kilometritehtaalle joutuneille.

Yleisradio on potkinut viime aikoina kylmästi väkeä pihalle.

Videolla Arto Nyberg kertoo kuulumisiaan:

Säästötoimista johtuen Pasilasta on muodostunut todellinen potkutehdas. Mononkuvan takalistoonsa on saanut useampi tuttu nimi.

Kilometritehtaalle ovat joutuneet esimeriksi palkittu ohjaaja Pertti Pesonen, radiokuuluttaja Maaria Holma ja urheiluselostaja Mikko Hannula.

Myös Ylen vimmainen halu uusiutua on tarkoittanut osalle töiden loppumista. Viime vuoden puolella kansalaiset suorastaan järkyttyivät, kun Yle päätti pistää yli 20 vuotta TV1:llä nähdyn Arto Nybergin pillit pussiin.

Ylellä ei enää nähty käyttöä Arto Nybergille, josta tv-katsojat kuitenkin pitivät.
Ylellä ei enää nähty käyttöä Arto Nybergille, josta tv-katsojat kuitenkin pitivät.

Nyt puhuu Nyberg

Arto Nybergin haastatteluohjelma on jo haudattu, mutta mies itse elää ja voi hyvin.

Seiska tapasi tunnetun tv-kasvon keskiviikkona Sininauhasäätiön kodittomuutta koskevassa tilaisuudessa Helsingissä. Arto pyöritteli päätään reportterin kysyessä Ylen irtisanomisaallosta.

Vaikuttaa vähän siltä...

– Vaikuttaa vähän siltä, että katsotaan, kuka on ollut pisimpään talossa ja heitetään hänet sitten pihalle. Se on kyllä kovaa puuhaa, Arto puuskahtaa.

Artolta heruu myötätuntoa kaikille kollegoilleen, jotka ovat saaneet monoa Yleltä.
Artolta heruu myötätuntoa kaikille kollegoilleen, jotka ovat saaneet monoa Yleltä.

”Tervetuloa joukkoon”

Ylen muutosneuvotteluiden on kuvailtu olevan Suomen mediahistorian massiivisimmat. Taustalla painaa parlamentaarisen työryhmän päätös leikata roimasti Yle-rahoitusta.

– Irtisanomistarve on ulkopuolelta aiheutettu, mutta Ylellä kyllä tiedettiin, mitä tuleman pitää, Arto hymähtää.

Tällainen juustohöylämalli.

– Mietin, olisiko jokin muu malli ollut parempi kuin tällainen juustohöylämalli, jossa joka osastolta häipyy kokeneimmat tekijät. Sitä jäin miettimään.

Herra Nybergiltä löytyy myötätuntoa irtisanotuille kollegoilleen.

– Totta kai, totta kai. Tervetuloa joukkoon.

Kansalaisten kestosuosikki Arto ei turhia murehdi vaan kulkee kohti kevättä.
Kansalaisten kestosuosikki Arto ei turhia murehdi vaan kulkee kohti kevättä.