Arman Alizad ja Senay Coco juhlistivat merkkipäivää luksusravintolassa – näin paljon illallinen maksaa

Pariskunta suuntasi lomalle rakkauden kaupunkiin Pariisiin.
Arman Alizad ja Senay Coco juhlistavat jälkimmäisen syntymäpäivää ulkomailla.
Senay täytti hiljattain vuosia. Tavan synttärijuhlien sijaan Arman ja Senay viettivät merkkipäivää Ranskan Pariisissa.
Molemmat ovat kertoneet reissukuulumisiaan sosiaalisessa mediassa. Pariskunta on ehtinyt muutaman päivän aikana ainakin maistelemaan paikallisia herkkuja, kuten etanoita sekä tapaamaan ystäviään. Arman ja Senay ovat viettäneet matkalla aikaa muun muassa räppäri Spektin seurassa.
Ökyillallinen luksusravintolassa
Ranskalainen keittö on maailmankuulu. Arman ja Senay ovatkin ottaneest siitä kaiken irti matkallaan. Arman paljastaa sometarinoissaan heidän nauttineen syntymäpäiväillallisen varsin hulppeissa puitteissa.
Jean Imbert au Plaza Athénée on Michelin -tähdellä palkittu huippuravintola. Kuten odottaa saattaa, ei kyseinen rafla ole ihan edullisimmasta päästä. Esimerkiksi menun halvin alkupala, tomaattikohokas, on hinnoiteltu 76 euroon. Pääruokien hinnat lähtevät 112 eurosta ylöspäin. Jälkiruoaksi tarjoiltava jäätelöannos puolestaan maksaa lähes 50 euroa.
Ravintolassa on mahdollista tilata myös neljän ruokalajin illallinen. Se kustantaa 340 euroa.
Somesöpöilyä säännöllisesti
Arman ja Senay ovat melko ahkeria sosiaalisen median käyttäjiä. Kumpainenkin jakaa säännöllisesti välähdyksiä arjestaan someseuraajilleen.
Pariskunta myös kommentoi usein toistensa julkaisuihin. Kommenttikentissä vilahtelevat niin sydämet kuin sanalliset rakkauden tunnustuksetkin. Arman ja Senay eivät siis peittele rakkauttaan laisinkaan, vaan osoittavat lämpimiä tunteitaan myös somen puolella.
Kaksikko näyttää kiintymyksensä julkaisemalla myös lempeitä yhteiskuvia. Erään kuvan yhteydessä Arman on tituleerannut parivaljakkoa toisiin legendaarisiin rakastavaisiin Bonnieen ja Clydeen.