Archie Cruz ja Iida Vainio: Shokkiero!

Archie ja Iida saivat viime jouluna tyttövauvan.
Archie Cruz ja Iida Vainio ovat eronneet, kertoo rokkari Instagram-tilillään.
Itse julkaisussa on kuva, jossa Archie ja Iida hymyilevät maireasti.
– Olemme pitkään kestäneen harkinnan jälkeen päättäneet jatkaa eri teille Iidan kanssa. Maailman ihanimman tyttövauvan yhteinen kasvatus jatkuu, mutta erikseen, ei parisuhteessa. Toivomme kaikilta rauhaa päätöksen käsittelyssä, emmekä kommentoi asiaa lehdille tai muille medioille enempää, kiitos ymmärryksestä. 🙏, Archie kirjoittaa kuvan yhteyteen.
Erikoista sometoimintaa
Erikoiseksi tilanteen tekee sen, että pari – tai ex-parin yhteisellä Parisuhdeterapiaa-tillä on käyty kommentoimassa julkaisua.
– Poista minun kuva Kiitos. T. Iida, ilmeisesti Iida kirjoittaa.
Pariskunnan suhde on ollut myrskyisä ja matkan varrelle on mahtunut eroja ennenkin.
Jo aiemmin Iida oli kommentoinut julkaisua, joka antaa ymmärtää, ettei erosta ole yhtäläistä näkemystä.
– Ei pidä paikkaansa, Iida kirjoitti sittemmin poistetussa kommentissaan.
Pian myös podcastin käyttäjällä kirjoitettu kommentti oli poistettu.

Iidan mukaan ero ei ole tapahtunut
Koska Archie oli poistanut Iidan kommentit, päätti vaaleaverikkö lisätä omalla tilillään stoorin.
Stoorissa on kuvakaappaus Archien julkaisusta.
Samaan yhteyteen Iida on kirjoittanut sanottavansa.
– Hei minulle riittää nyt taas. Me ei olla erottu.
Iida pyytää myös Archieta poistamaan Iidan kuvan somesta.
Ajan tapaan Archie on lakannut seuraamasta Iidaa Instagramissa.

Kovaa puhetta kaksi viikkoa aiemmin
Jo pari viikkoa sitten kävi selväksi, että parin suhde ei ole ainakaan sitä tasalaatuisinta mallia.
Archie tiedotti seuraajiaan 25. heinäkuuta Instagramin stooreissaan esittäen kumppanistaan ja lapsensa äidistä kovia syytöksiä.
– Tietooni on tullut, että puolisoni on laittanut mustasukkaisuuspäissään lukuisille naispuolisille ystävilleni törkeitä ja epäasiallisia viestejä käyttäjälläni eilen. En tiedä kenelle kaikille, koska viestit on poistettu minun kansiostani, mutta olen saanut jo palautetta lukuisista kanavista, Archie kirjoitti stoorissa, jonka poisti melko pian.

– Olen syvästi pahoillani puolisoni toiminnasta ja pahoittelen kaikilta, ketkä viestejä on saanut, hän jatkoi.
Pitkässä ilmoituksessaan Archie antoi ymmärtää, että jopa suhde voi olla ohi.
– On sanomattakin selvää, että on harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa ihmisen kanssa, joka tekee tällaista maineelleni ja myös uralleni äärimmäisen haitallista toimintaa, Archie jylisi .