Anu Puumalainen tarjoaa itseään perussuomalaisiin: "Voisin olla ministerikin"
Anu Puumalainen kertoo, että pitäisi keksiä jokin keino työllistää kaikki.
BB:stä aikanaan julkisuuteen pullahtanut Anu Puumalainen on kiireinen nainen, jonka arjen täyttävät kahden kouluikäisen lapsen lisäksi muun muassa Onlyfans sekä oman isän omaishoitajana toimiminen.
Video: Tosi-tv-tähti Anu Puumalainen janoaa politiikkaan.
Anu on myös kokoomusaktiivi, joka haki viime kevään kuntavaaleissa Hyvinkään kaupunginvaltuustoon, mutta ovet eivät vielä avautuneet.
Seiskalle Anu kertoo nyt, ettei ole lannistunut viime vaaleista, vaan hän tähtää jo seuraaviin eduskuntavaaleihin, jotka järjestetään keväällä 2027.
– Aina pitää yrittää, vuodesta toiseen.
Toki Anun ehdokkuudesta päättää lopullisesti Uudenmaan Kokoomuksen piirihallitus.
"Kun rupeaa rupsahtamaan, niin..."
Anu paljastaa, että hänellä on horisontissa myös tietynlaisia aikatauluja asioiden suhteen, ja mukana on myös fyysinen elementti.
– Tavoite on se, että kun olen vähän alle viisikymppinen, niin pääsen sinne (eduskuntaan).
Ehkä joku yrittäjyyteen ja tekemiseen liittyvä ministeri.
– Kun rupeaa rupsahtamaan, niin on tehnyt sitä uraa sinne eduskunnan puolelle, Anu ruotii.
Poliittisiksi päämäärikseen Anu mainitsee lasten ja vanhusten asioiden parantamisen.
"Pitäisi tukea enemmän"
Muutakin linjattavaa löytyy.
– Me tarvitsemme maahanmuuttoa, koska työllisyys on…
– Jos maahanmuuttaja jää työttömäksi ja valtion rahoille, niin se ei ole ok. Pitäisi tukea enemmän.
En tunne sieltä ketään, mutta pitää varmaan ottaa Riikka Purraan yhteyttä, että saa väyliä auki.
Anu toteaa, että pitäisi keksiä jokin tapa työllistää kaikki.
– Sitä voisin lähteä suunnittelemaan.
Ministeriksikin?
Suurin haave politiikassa on päästä edustamaan kansaa Arkadianmäelle.
– Voisin olla ministerikin.
– Ehkä joku yrittäjyyteen ja tekemiseen liittyvä ministeri.
Poliittinen esikuva ei löydy kokoomuksesta, vaan perussuomalaisista.
Kuuleeko Riikka Purra?
Anu kertoo nimittäin nähneensä nykyisen oikeusministerin, Leena Meren, vuosia sitten Hyvinkäällä.
– Siitä on tietysti mennyt niin paljon aikaa, etten tiennyt hänen olevan perussuomalaisissa.
Jos ovet eivät aukea jostain syystä kokoomuksessa, ei Anun mukaan ole mahdotonta loikata perussuomalaisiin.
– En tunne sieltä ketään, mutta pitää varmaan ottaa Riikka Purraan yhteyttä, että saa väyliä auki.