Anu Puumalainen: Nolo tilanne

Anu Puumalainen: Nolo tilanne

BB-Anu kertoi maaliskuussa, etteivät politiikka ja OnlyFans sulje toisiaan pois, vaan pikemminkin päinvastoin.

Big Brotherista tunnettu Anu Puumalainen yllätti maaliskuussa lähes kaikki 14 000 seuraajaansa Instagramissa ilmoittamalla pyrkivänsä Hyvinkään kunnanvaltuustoon.

OnlyFansiinkin tiensä löytänyt Anu nosti vaaliteemoikseen muun muassa mielenterveyden, ilmastoystävällisen rakentamisen ja yleisen hyvinvoinnin.

– Jokaisella tulee olla mahdollisuus saada apua oikeaan aikaan, matalalla kynnyksellä, Anu paalutti hieman alle kuukausi sitten Instagramissaan.

Kaikkiaan Hyvinkäällä meni läpi 14 kokoomuslaista, mutta Anu ei ainakaan tällä kertaa heihin kuulunut.
Kaikkiaan Hyvinkäällä meni läpi 14 kokoomuslaista, mutta Anu ei ainakaan tällä kertaa heihin kuulunut.

OnlyFans ja politiikka

Anu ilmoitti tuolloin myös, että OnlyFans ja politiikka voivat kulkea käsi kädessä.

– Poliitikko on ihminen siinä missä muutkin. Oikeus omaan kehoon, omaan elämään ja toimeentuloon kuuluu kaikille – myös heille, jotka haluavat vaikuttaa yhteisiin asioihin. OnlyFans ei tee kenestäkään vähemmän älykästä, empaattista tai pätevää. Päinvastoin: rohkeus olla oma itsensä ja rikkoa rajoja voi olla juuri sitä, mitä politiikka kaipaa, Anu filosofoi.

Vähäinen äänipotti

Sunnuntaina järjestettiin Suomen historiassa ensimmäistä kertaa samana päivänä alue- ja kuntavaalit, joista jälkimmäisessä Anu oli ehdolla.

Kuntavaalit Hyvinkäällä menivät demareille, jotka saivat 16 paikkaa, kun taas kokoomus joutui tyytymään 14 paikkaan.

Anu ei kuitenkaan ollut näiden 14 kokoomuslaisten joukossa, sillä hän sai kaikkiaan melko vaatimattomat 48 ääntä ja jäi rannalle päättävistä asemista.