Antti Luusuaniemi eroaa – julkaisi koskettavan kuvan ja viestin

Antti ja Lili ehtivät olla naimisissa vuodesta 2012.
Eturivin näyttelijöihin kuuluva Antti Luusuaniemi eroaa vaimostaan Lili Zoe Ermezeista.
Antti kertoo asiasta Instagramissa, jossa hän on julkaissut kuvan itsestään ja Lilistä.
Kuvan yhteyteen hän on kertonut tarkemmin erosta.
– Lili ja minä olemme päättäneet yhdessä, ettemme ole enää partnereita muuta kuin ihanien lastemme vanhempina ja toistemme ystävinä. Tämä on meille henkilökohtainen asia ja toivomme, että kunnioitatte yksityisyyttämme myös lastemme vuoksi. Emme tule kommentoimaan asiaa enempää, Antti kirjoittaa.
Antilla on kaikkiaan kolme lasta, joista Lilian kanssa hänellä on vuonna 2013 syntynyt tytär ja vuonna 2021 syntynyt poika.
Lisäksi Antilla on aiemmasta liitostaan hänellä Ella-tytär.
Seiska on kertonut aiemmin, että Ella luo uraa dj:nä sekä artistina ja käyttää taiteilijanimeä Ella Herold.
Eropäivitys koskettaa
Eropäivitys on kerännyt lyhyessä ajassa paljon tykkäyksiä ja kommentteja.
Tykkääjien joukossa ovat muun muassa Iina Kuustonen, Aki Linnanahde, Jasmin Hamid, Kaisa Liski sekä Jukka Hildén.
Vappu Pimiä sekä Beata Leppilampi ovat kommentoineet julkaisua vain ytimekkäästi sydämellä, kuten hyvin monet muutkin.

12 vuotta naimisissa
45-vuotias Antti ja unkarilainen 36-vuotias Lili ehtivät olla naimisissa vuodesta 2012.
Antti on näytellyt lukuisissa elokuvissa sekä tv-sarjoissa, kuten Sykkeessä ja Luottomiehessä.
Seiska kertoi alkuvuodesta, että Antti ja Lili asuvat eri osoitteissa, sillä Lilin kakkoskoti on tämän kotimaan pääkaupungissa Budapestissa, jossa Lili ja pariskunnan lapset asuivat.
– Lili sai sieltä ihan unelmapestin. Hän on valmistunut Mome-yliopistosta ja on siellä vararehtori, tai miten sen suomeksi sanoisi, Antti taustoitti Seiskalle helmikuussa.
– Syksystä alkaen olen matkustanut aika paljon edestakaisin Suomen ja Budapestin välillä. Olen ollut siellä arviolta melkein puolet kuukaudesta, hän jatkoi.

Ei pelkästään näyttelijä
Antti ei ole pelkästään vain suosikkinäyttelijä, vaan hänellä on vahva asema suomalaisessa elokuva- ja tv-bisneksessä.
Vuonna 2017 Antti perusti Hyvinkäällä järjestettävän Red Carpet -elokuvafestivaalin, jonka taiteellisena johtajana hän toimii.
Red Carpet on saanut isosti näkyvyyttä somessa ja mediassa, sillä festivaalin punaisella matolla on nähty joka vuosi alan kermaa.
Tämän lisäksi Antti työskentelee myös Nelonen median kotimaisen elokuvan päällikkönä.