Annimari Korte: surullinen uutinen

Annimari Korte: surullinen uutinen

Annimarin viiden huskyn laumassa koettii huolta.

Pikajuoksusta koiriin ammattinsa vaihtanut Annimari Korte joutui jälleen kertomaan surullisia uutisia upeannäköisten siperianhuskyjensä laumasta.

Hän sanoi viime viikolla Instagram-tarinoissaan koirien joutuneen kyyhyökkäyksen kohteeksi, ja jälki oli pahaa.

Perjantai-iltana palvelusta kadonneissa tarinoissa Annimari myös näyttää tilanteen kuvin. 

– Barnaa puri kyy, hän aloittaa.

Kuvassa Barna-paran kuono on vasemmalta puoleltaan aivan turvoksissa. Koira vietiin saman tien Helsingin Viikissä sijaitsevaan eläintieteellisen tiedekunnan pieneläinlääkäriin.

Kyyditys jatkuu

Valitettavasti tilanne ei ollut tällä selvä.

– Päästiin Viikistä kotiin odottelemaan soittoa Barnan tilanteesta ja huomasin, Clemsoninkin kuono on turvonnut.

Kuvassa valkoinen, klassisen sinisilmäinen husky lipoo huuliaan, ja kuonon vasemmalla puolella näkyy samanlainen patti kuin Barnalle. Niinpä Viikkiin palattiin pikavauhtia, tällä kertaa Clemson kyydissä.

Molemmat koirat jäivät Viikkiin tiputukseen.

Koirat 1 – Kyy 2

Ottelu oli onneksi tässä vaiheessa ohi. Kyy voitti pisteluvuilla kahdella iskullaan, mutta koirien saama yksi piste oli lopullisempi.

– Clemsonilla oli kyy suussa, kun mun isä huomasi sen, ja kyy oli päätön siinä vaiheessa, Annimari kirjoittaa.

Kyy siis menetti päänsä, jonka Clemson on ilmeisesti syönyt. Osumajälkiä koirasta ei löytynyt. Annimarin ja isän oletus on, että ensimmäisen iskun on silti saanut Barna-koira.

Kodin turvaan 

Kun tiputuksella selvinneet koirat on saatu kotiin, eniten myrkkyä saaneen Barnan kuono on yhä leveä kuin leipälapio. Videolla Annimarin viisipäiseen huskylaumaan kuuluva Tokyo haluaisi leikkiä.

– Mutta Barna haluaa vaan syliin, Annimari kirjoittaa sydämenkuvan kanssa.

Videoissa nähdään myös, kuinka Cairo-koira käy nuolemassa lääkityksellä ja juottamisella hoidettavaa Barnaa. Annimari myös kuulee, kuinka ohikulkija selostaa lapselleen pihalla kulkevien koirien elämää ja on onnellinen tästä.

Sen sijaan Annimari harmittelee huonoa säkäänsä.

Muutama viikko sitten vein Valencian Viikkiin ja nyt Barna ja Clemson. Ja aina nää sattuu tapahtumaan viikonloppuna tai pyhinä, jolloin on +100% hinnat...