Anni Vuohijoki poseeraa alasti HS:ssa - salasi ottaneensa silikonirinnat

Painonnostaja Anni Vuohijoki poseeraa alasti Helsingin Sanomien sielu ja ruumis -osion tuoreessa artikkelissa.
Anni kertoo palstalla, että hänen 161 senttimetrin pituudestaan on ollut haittaa painonnostouralla. Lisäksi hän kertoo suhteestaan kehoonsa.
- Olin nuorena rintava, mutta sittemmin rasvaprosenttini on laskenut niin, että rintarauhaseni ovat käytännössä tuhoutuneet. Koronan aikaan otin silikonit. Se oli elämäni paras päätös. Rinnoista on tullut minulle hyvä mieli, hän kertoo HS:lle.
Anni sanoo, ettei ole kertonut operaatiosta muille kuin toisille huippu-urheilijoille.
- Pelkäsin, etten saisi enää tukirahaa. Usein tuntuu, että naishuippu-urheilijan kehon ajatellaan kuuluvan muillekin kuin hänelle itselleen, urheilija kertoo.
Painonnostaja myös sanoo olleensa itsekriittikinen, sillä hän on verrannut itseään kisakuntoon, jolloin kehon rasvaprosentti on ollut todella alhainen. Hän on kisojen välissä pitänyt omien sanojensa mukaan itseään lihavana, vaikka kokee, ettei oikeasti ole ollutkaan sitä.
Artikkelin ohessa on myös kuvat, joissa Anni poseeraa rohkeasti mustavalkokuvissa.