Anni Uusivirran suuri elämänmuutos

Ex-missi Anni Uusivirta ja mielipiteitä jakava kotimaansa Arabiemiraatit ovat molemmat muuttuneet.
Ensimmäisinä vuosinaan Arabiemiraateissa ex-missi Anni Uusivirran piti olla aina menossa. Asua keskeisellä paikalla ja juhlia aamutunneille. Hän onkin nähnyt ja kokenut myös arabien kuumimmat seurapiirit ja superluksuksen.
Arkistovideo: Anni Uusivirta sovittelee asuja hääjuhlaansa
– Anni oli kova bilehile, kun tapasimme. Itse en ollut yhtään kiinnostunut yökerhoissa riekkumisesta. Onneksi Anni kyllästyi siihen itsekin, nykyinen aviomies Leandro Fideles naureskelee yhdeksän vuoden takaiselle ajalle.

Nykyisin kaikki on toisin.
– Töiden jälkeen viihdymme tosi hyvin kotona. Käymme grillaamassa luonnonpuistossa, kalassa ja vaikkapa lyhyemmällä automatkalla naapurivaltio Omanissa, Anni kertoo.
Korkea koulutustaso
Arabiemiraatit on muuttunut viime vuosina. Esimerkiksi muslimien paastokuukautta ramadania ei enää Dubaissa huomaa. Sen sijaan Abu Dhabissa ei ramadanin aikana ole sopivaa juoda vettä tai polttaa tupakkaa päiväsaikaan kadulla.
Avoparit saavat nykyisin asua yhdessä laillisesti, vaikka asumismuotoja ei aiemminkaan tarkisteltu sen kummemmin. Päivän rukouskutsut kaikuivat vielä kovaäänisinä kuten 10 vuotta sitten, mutta nykyisin nekin on vaimennettu turistiystävällisiksi.
Anni tiedostaa, että valtioon kohdistuu myös paljon ennakkoluuloja sekä arvostelua esimerkiksi ihmisoikeuksista.

– Itse en ole törmännyt kertaakaan naiseen, josta tulisi tunne, että voi kun tuota sorretaan. Sen sijaan olen kiinnittänyt huomiota paikallisten korkeaan koulutustasoon, Anni miettii.
Pois helteistä
Pariskunnalla ei ole paikallisten suosimaa kodinhoitajaa. Muitakaan luksuselementtejä arjessa ei ole, vaikka molempien maastureissa riittää kokoa.
– Yleisin harhaluulo lienee yhä se, että kaikki on superluksusta kaiken aikaa. Elämme täällä ihan tavallista arkea. Luonto on lähellä täällä aavikolla, mikä on myös kiva juttu. Kettuja, gaselleja ja käärmeitä saattaa tulla vastaan iltakävelyllä, Anni kertoo aavikon keskelle rakennetusta pientaloalueestaan.

Pariskunta on kansainvälisen taustansa puolesta valmis suuntaamaan vielä joskus muille maille. Minne, siitä ei vielä ole täyttä selvyyttä.
– Mutta se on varmaa, että mummona en asu täällä näissä kesähelteissä! Anni vakuuttaa.