Anni Ihamäki järjesti uskomattoman yllätyksen poikansa rippijuhlissa: "Liikuttava juttu"

Anni Ihamäki järjesti uskomattoman yllätyksen poikansa rippijuhlissa: 'Liikuttava juttu'

Annin esikoisen rippijuhlissa nähtiin liikuttava ohjelmanumero, jonka valmistelu oli aloitettu jo 15 vuotta sitten.

Juontaja Anni Ihamäki juhli viime viikolla poikansa rippijuhlia.

Anni julkaisi Instagram-tilillään hellyyttävän julkaisun, jossa hämmästelee ajan kulumista.

– Viime viikonloppuna meillä juhlittiin rippijuhlia! Siis jo rippijuhlia!? Aika menee ihan liian nopeasti, Anni toteaa hämmästyneenä.

Tyylikkäissä juhlissa oli tarjoilut kohdillaan. Anni esitteli Instagram-storyssaan koreaksi katettua pöytää, jossa komeili muun muassa ranskalaisia macaron-leivoksia, brownieita, hedelmiä, voileipäkakkua ja jopa juustotarjotin. 

Juhlissa oli käytetty apuna myös visualistia. Visualisti oli paikalla myös Annin 2-vuotiaan lapsen syntymäpäiväjuhlissa.

Tuoreessa julkaisussaan Anni paljastaa järjestäneensä ikimuistoisen yllätyksen rippijuhlia juhlivalle pojalleen. Yllätyksen tekemisessä oli kulunut tovi, sillä valmistelut oli aloitettu jo 15 vuotta sitten.

– Olin tehnyt 15-vuotta sitten pidettyihin poikani ristiäisiin pieniä sydämenmuotoisia lappuja, joihin vieraat saivat silloin kirjoittaa elämänohjeita tai muita ”terveisiä tulevaisuuteen”, eli rippijuhliin, Anni paljastaa. 

Anni julkaisi päivityksessään hellyyttävän kuvan, jossa halaa poikaansa tiukasti. Kuva oli napattu juuri sen jälkeen, kun viestit oli luettu päivänsankarille.

Ohjelmanumero oli tunteellinen ja liikuttava, ja lähes kaikki ristiäisissä viestejä kirjoittaneet olivat paikalla myös pojan rippijuhlissa. 

– Se oli kyllä aika kiva ja liikuttava juttu. Suurin osa kirjoittajista oli nytkin paikalla. Kukaan ei muistanut kirjoittaneensa niitä! Onneksi ne oli säilyneet matkassa mukana tän 15 vuotta! Anni hämmästelee.

Elää unelmaansa

Annin esikoinen on syntynyt vuonna 2009, ja juontaja aloitti nelikymppisenä vauva-arjen uudestaan. Anni avioitui elokuussa 2022 muusikko Ilkka Ihamäen kanssa, ja heillä on lokakuussa 2020 ja maaliskuussa 2022 syntyneet lapset.

Anni on kertonut aina haaveilleensa isosta perheestä, ja elävänsä tällä hetkellä unelmaansa kolmen lapsen äitinä.