Anni Ihamäki ikuisti hurjan mökkivieraan – heikompaa hirvittäisi!
Joku saattaisi karjaista kauhusta.
Huvila ja Huussi -ohjelmastakin tuttu juontaja Anni Ihamäki viihtyy kesäisin mökillä, ja näyttääpä siellä viihtyvän hyvin jokin muukin.
Tsekkaa myös! Katja Ståhl kertoo kesämökistään
– Ah kesä! Anni kirjoittaa onnellisena uusimman Instagram-päivityksensä alla.
Hänen julkaisemansa kuvat huokuvat sitä kuuluisaa kesäfiilistä.
On pelattu korttia muusikkopuoliso Ilkka Ihamäen kanssa ja nautittu kesäillasta laiturilla, mutta kohdattu myös jotakin yllättävää.
Lötkötteli auringossa
– rantakäärme, Anni purkaa kuvatekstissä julkaisunsa sisältämiä otoksia.
Yhdessä kuvista todella mötköttää iso musta käärme, joka on luikerrellut aurinkoon lämmittelemään.
Heikompia saattaisi hirvittää, mutta oletettavasti kyseisen käärmeen kuvaajana toiminut Anni on mennyt rohkeasti melko lähelle otusta.
Kukaan ei ole ainakaan toistaiseksi kommentoinut julkaisun alle mitään käärme-kuvaan liittyen.
Joku on ollut lähinnä huolissaan, että pelasivatko Anni ja Ilkka ristiseiskaa todella vain kahdestaan.
– Nelistään! on Anni vastannut ihmettelijälle.
On paljastanut pelkojaan
Anni on aiemmin paljastanut seuraajilleen melko erikoisiakin pelkoja, joita hänellä on lapsena ollut.
Ehkä järkeenkäyvin niistä on ollut korvatulehdukseen liittyen tehtävä tärykalvon puhkaisu, jota hän ei kuitenkaan onneksi ole joutunut kokemaan.
Tähtijuontaja on pienokaisena pelännyt myös munkkien paistoa sekä hotellien minibaareja.