Anni Ihamäki hätkähti miehensä asuvalintaa: “Aiotko oikeasti käyttää tuota?”

Ihamäet lomailevat parhaillaan Kreikassa, jossa Ilkan lomamoodi näkyy myös vaatetuksessa.
Juontajapariskunta Anni ja Ilkka Ihamäki perheineen ovat parhaillaan lomailemassa Kreikassa, suomalaisten suosikkikohteisiin lukeutuvalla Kreetan saarella.
Katso video: Ensitreffit alkttarilla -asiantuntijoiden vinkit toimivaan parisuhteeseen
Ilkka julkaisi Instagram-sivullaan ihastuttavia lomakuvia, joissa aviopari nauttii rantakeleistä ja auringosta. Ruoaksi on valikoitunut herkullinen pita gyros, ja ovatpa he bonganneet myös banaanipuita.
Julkaisun ensimmäisessä otoksessa Anni ja Ilkka poseeaavat vieretysten rannalla, molemmat leveästi hymyillen. Ilkalla on päässään valkoinen kapteeninhattu. Asuste on aivan uusi hankinta, joka ei ole verottanut lompakkoa kovinkaan paljoa.
– Ihan tosta vaan rennolla lomafiiliksellä sijoitin uuteen lakkiin peräti 8,70 €, Ilkka kirjoittaa kuvatekstissä.
– Vahvat Rentun ruusu -aikakauden Irwin-fiilikset!
Irwin Goodman poseeraakin vuonna 1988 julkaistun Rentun ruusu -albumin kannessa kitara käsissään, päässään valkoinen kapteenin lakki.
Anni ei innostunut
Anni ei ole ollut aivan yhtä innoissaan puolisonsa omintakeisesta tyylivalinnasta.
– Kun tulin matkamuistokaupasta ulos, rakkaan vaimoni Annin ilme oli näkemisen arvoinen. ”Aiotko oikeesti käyttää tota?”, taisi olla eka kysymys, Ilkka naureskelee.
Asiasta ei ollut kysymystäkään.
– No totta ihmeessä! hän toteaa.
Selkeä suosikki
Aviopari ei ole kauaa pysynyt poissa Kreikan kamaralta, sillä he nauttivat myös alkukesällä maan tarjoamasta lämmöstä ja maisemista. Tuolloin he yöpyivät todellisessa luksusmajoituksessa Thessalonikin tienoilla.
Pariskunnan tuolloin valitseman Blue Carpet Luxury Suites -hotellin kahden hengen huoneesta saa sesonkiaikana pulittaa peräti 614 euroa yöltä.
Anni ja Ilkka juhlistivat elokuussa kolmatta hääpäiväänsä. Heillä on kaksi päiväkoti-ikäistä lasta.