Anna: Tästä syystä Katri Kulmuni ei synnytä Suomessa

Katri aikoo synnyttää lapsensa Belgiassa.
Europarlamentaarikko Katri Kulmuni avautui huolestaan liittyen Suomessa raskaana oleviin.
Katso myös: Johanna Tukiainen mukaan politiikkaan!
Hän kertoi raskaudestaan ja ihmetteli Suomessa tehtyjä linjauksia perhe-etuihin Annalle antamassaan haastattelussa.
Katrilla ja hänen perheellään on ollut heidän Tornion-kotinsa lisäksi toinen koti Brysselissä tämän vuoden tammikuusta lähtien, ja Katrilla onkin suunnitelmanaan synnyttää kolmas lapsi siellä.
Katrin kaksi ensimmäistä lasta ovat syntyneet Länsi-Pohjan keskussairaalassa Kemissä, mutta nyt kyseisen sairaalan synnytysosasto on lakkautettu.
– Se on minulle kova paikka, hän kommentoi synnytysosaston käytöstä poistamista.
Hän kertoi tehneensä kansanedustajana töitä pienten synnytyssairaaloiden puolesta, eikä voi ymmärtää Länsi-Pohjan ja Lohjan synnytysosastojen lakkauttamista.
– Kaikki lappilaiset synnyttäjät ohjataan nyt Rovaniemelle tai Ouluun, hän selitti muutoksen seurauksia.
Katri kertoi, että häntä pelottaisi, jos hänen suunnitelmanaan olisi synnyttää Oulussa.
– Miten osaisimme lähteä ajoissa kotoa, millaiseen ruuhkaan tai keliin tiellä pitäisi varautua? Voin vain toivoa, että odottavat äidit kutsutaan sairaalaan riittävän ajoissa, hän pohti sydän syrjällään.
Systeemi viestii, ettei synnyttämistä arvosteta
Katri pitää ristiriitaisena sitä, miten Suomessa surraan syntyvyyden laskua, kun samaan aikaan sitä vaikeutetaan päätöksenteolla.
Tehtyjen päätösten seurauksena lapsia syntyy hänen mukaansa suunnittelematta kotona, parkkihalleissa ja takseissa jopa pääkaupunkiseudulla, jossa palveluiden luulisi olevan parhaiten saatavilla.
Kontrasti on helpompi hahmottaa Suomen tilannetta esimerkiksi Norjaan verratessa.
Siellä on panostettu laajaan synnytyssairaalaverkkoon, ja Katrin mukaan maassa tapahtuva lapsi- ja äitikuolleisuus on maailman alhaisimpien joukossa.
– Perhe-etujen pitää olla lasten tekoa kannustavia, mutta ne eivät riitä, jos muu systeemi viestii, että synnyttämistä ei arvosteta, Katri alleviivasi pointtiaan.
Juttua muokattu 7.8. klo 10 ja 12:48: Tarkennettu otsikkoa ja vaihdettu harhaanjohtava pääkuva.