Anna: Tällainen city-mummo Virve Rosti on lastenlapsilleen
Virve Rosti avasi elämäänsä Anna-lehdelle. Millainen muusikko on keikkalavojen ulkopuolella?
Virve "Vicky" Rosti aloitti uransa vain 15-vuotiaana vuonna 1974 voitettuaan Iskelmälaulukilpailut. Seuraavana vuonna häneltä julkaistiin Kun Chicago kuoli -kappale.
Video: Virve Rosti kertoo Loviisan kakkoskodistaan
Se siivitti Virven suosioon, joka on kestänyt runsaat 50 vuotta.
Nyt laulaja on avannut Anna-lehdelle hieman sitä, millaista elämää nykyisin 67-vuotias keikkalavojen ikisuosikki viettää - niiden keikkalavojen ulkopuolella.
Citymummo
Vantaan Martinlaaksossa jo pitkään Ari-rakkaansa kanssa asuneella iskelmätähdellä riittää jälkikasvua.
Hän on kolmen lapsen äiti ja lastenlapsiakin on ehtinyt kertyä jo yhdeksän. Lastenlapsista vanhin on 19, nuorin puolestaan noin puolivuotias.
Virve kuvaa itseään citymummoksi, joka vie lastenlapsiaan kulttuuririentoihin kuten teatteriin, ja reissuun vaikkapa risteilyille tai etelän lämpöön.
– Olen ollut 19 vuotta isoäitinä, mutta myös työelämässä koko sen ajan.
Aktiivisesti kautta vuosien keikkaillut Virve sanoo sen jääneen ehkä hieman harmittamaan, ettei hän ole voinut tarjota lapsilleen lastenhoitoapua viikonloppuisin työkiireiden vuoksi.
Virtaa riittää
Eikä keikkailu ole suinkaan loppumassa.
– Olen sellainen, että mikäli terveyttä riittää, elää saan ja ääni riittää, niin varmasti teen keikan siellä toisen täällä, Virve sanoo.
Vain Elämää -ohjelman neljänneltä kaudelta uutta nostetta uralleen saanut muusikko sanoo olevansa tyytyväinen siitä, että on saanut pysyä terveenä, ja läheisilläkin on kaikki hyvin.
– On se vaan paljon mukavampaa olla kuusikymppinen kuin kolmekymppinen.
Syksyllä kalenterissa on yhteiskiertue neljän artistikollegan kanssa. Tuolloin hittejä kuullaan Virven lisäksi Marion Rungilta, Ami Aspelundilta, Meiju Suvakselta ja Anja Niskaselta.