Anna: Saara Aalto sai kunniatehtävän ex-rakkaansa lapsen elämässä

Anna: Saara Aalto sai kunniatehtävän ex-rakkaansa lapsen elämässä

Saara kuuluu yhä ex-puolisonsa lähiperheeseen exän ja tämän nykyisen pyynnöstä.

Anna-lehti kertoo, miten ensiyrittämällään tangokuninkaan kruunun napanneen Teemu Roivaisen elämä keikahti ympäri viisi vuotta sitten. Tuolloin taloon tuli hänen ja Oona-vaimonsa esikoistytär.

Teemu muistetaan laulaja Saara Aallon, 37, pitkäaikaisena poikaystävänä.

Vuonna 2013 päättynyt koulukavereiden rakkaussuhde kesti yhdeksän vuotta, ja oli niin vahvaa tekoa, että ex-rakastavaiset ovat edelleen erittäin läheisiä ystäviä.

Jopa niin läheisiä, että Oona ja Teemu kutsuivat Saaran tyttönsä kummitädiksi.

Saara Aalto osallistui Voice of Finlandin ykköskaudelle 2012. Kisälähetystä Turkuun tuli seuraamaan myös silloinen poikaystävä Teemu Roivainen
Saara Aalto osallistui Voice of Finlandin ykköskaudelle 2012. Kisälähetystä Turkuun tuli seuraamaan myös silloinen poikaystävä Teemu Roivainen

Tyttö pisti unirytmin uusiksi

Teemu kertoo ennen tyttärensä syntymää nukkuneensa yleensä aamuyöstä puoleen päivään, mutta nyt keikkamuusikkomainen tahti on vaihtunut aamuvirkkuudeksi. Siitä pitää huolen kainaloon kiipivä tyttö.

Lapsi osoittaa tunteitaan niin aidosti ja vilpittömästi. Sitä tuntee todella olevansa rakastettu, Teemu hehkuttaa Annan haastattelussa.

Teemu ei juuri Oona-vaimonsa kanssa julkisuudessa esiinny. Anna-lehden jutun mukaan samoin oli myös Teemun isoisällä ja mummulla. Mummu pysyi poissa kuvista, vaikka isoisä Niilo Tarvajärvi suorastaan eli julkisuudessa.

Haastattelussa Teemu sanoo huippulahjakkaan Saara Aallon olevan yhä hänen suurimpia esikuviaan. Jo ennen kaveruuden muuttumista pitkäksi rakkaudeksi välit olivat mutkattomat, ja lopulta rakkauden hyytyessä repivältä tuntunut erokin pystyttiin käsittelemään yhdessä. 

Pari myös esiintyi sujuvasti yhdessä, vaikka eroprosessi oli jo pitkällä.

– Missään vaiheessa emme riidelleet tai huutaneet toisillemme, Teemu kertoo Annalle.

Nykyisellään tyttären kummitäti sekä isän exä Saara tulee Teemun perheeseen kylään siinä missä appivanhemmatkin, kaikki sulassa sovussa.

Saarakin lähti omaan suuntaansa

Pari vuotta Teemusta eroamisensa jälkeen Saara yllätti faninsa. Hän ilmoitti vuonna 2015 seurustelevansa Meri Sopasen, nykyisen Aallon kanssa.

Kihloihin pari meni vuoden seurustelun jälkeen 2016, ja häitä tanssittiin 2020. Suhde on nyt kestänyt jo pidempään kuin aikoinaan Teemun kanssa.

Meri ja Saara Nälkäpelin ensi-illassa marraskuussa 2023.
Meri ja Saara Nälkäpelin ensi-illassa marraskuussa 2023.