Anna Puu ilkosillaan itsenäisyyspäivänä!

Anna Puu ilkosillaan itsenäisyyspäivänä!

Anna Puu toivottelee hyvää itsenäisyyspäivää ilman rihmankiertämää.

Laulaja Anna Puu erottuu sosiaalisen median kuvavirrasta poikkeuksellisella kuvallaan. Anna on jakanut takavuosilta raskauskuvan, jossa hän kohottaa käsiään ilmaan. Anna on kuvassa alasti. Hänen hiuksensa peittävät rinnat.

Anna kirjoittaa kuvan saatetekstissä rakkaudestaan Suomea kohtaan.

- Hyvää itsenäisyyspäivää rakas, omintakeinen Suomi. Tänne minä olen syntynyt ja tänne minä olen kaksi lasta synnyttänyt. Tämän maan äidinkielellä minä tänne lauluja teen. Aina kun olen muualla, niin tänne minä kaipaan. Minun juureni ovat syvällä sen maassa, Anna kirjoittaa ja jatkaa:

- Tämän maan luonto on kauneinta mitä tiedän ja sitä toivoisin suojeltavan tuleville sukupolville, hän summaa.

Kuvatekstissä Anna kertoo, että kuva on otettu vuonna 2021. Hän odotti silloin kuopustaan.

Kaksi lasta, kaksi isää

Annan esikoistytär syntyi Annan edellisestä liitosta Olli Ripattilan kanssa. Anna oli lapsensa isän kanssa naimisissa vuodesta 2008 vuoteen 2013. Vuonna 2015 Anna alkoi seurustella tuottaja Jukka Immosen kanssa. Pari avioitui vuonna 2022. Annalla ja Jukalla on keväällä 2021 syntynyt poika.

Annan raskauskuva on kirvoittanut someseuraajilta paljon kehuvia reaktioita.

- Ihana kuva, laulaja Erin kirjoittaa sydämen ja huutomerkkien kera.

Juontaja Maria Veitola ja näyttelijä Minka Kuustonen kommentoivat päivitystä sydänemojeilla.