Anna: Mari Perankoskelta odottamaton paljastus Jouni Hynysestä

Anna: Mari Perankoskelta odottamaton paljastus Jouni Hynysestä
Mari Perankoski ja Jouni Hynynen Mielensäpahoittaja elokuvan ensi-ilta Helsinki 2018-08-22

Mari Perankoski ja Jouni Hynynen ovat monessa asiassa toistensa vastakohtia.

Mari Perankoski, 56, ja Jouni Hynynen, 56, viettivät syyskuussa tinahääpäiväänsä.

Video: Mari Perankoski vastaa mökkiaiheisiin kysymyksiin. 

Jouni kokkaa ja siivoaa

Kotiteollisuus-yhtyeestä tuttu Jouni ja näyttelijä-käsikirjoittaja Mari ovat siis olleet naimisissa kymmenen vuotta.

Aika on taiteilijapariskunnan mukaan mennyt kuin siivillä. Anna-lehden tuoreessa haastattelussa Mari ja Jouni avautuvat yhteisestä arjestaan ja kertovat, mikä toisessa viehätti alusta lähtien.

Kaksikko kohtasi ensimmäisen kerran Ruisrockissa, mutta Marin ja Jounin tiet yhdistyivät vasta muutama vuosi myöhemmin Tavastialla, jossa näyttelijä Kari Hietalahti tutustutti heidät toisiinsa.

Haastattelusta selviää, että Mari ja Jouni ovat kuin yö ja päivä. Mari on nopeatempoisempi ja Jouni hitaampi viilipytty. Vastakohdat kuitenkin täydentävät toisiaan.

Osalle voi tulla yllätyksenä, että hard rock -metallia soittava Jouni on perheessä se, joka vastaa ruokahuollosta ja keittää aamupuuron. Mari on puolestaan perheen excel-taulukkoa hyödyntävä tapahtumatuottaja. 

Ja kun Marilla on töitä teatterin parissa, toimii Jouni taloudenhoitajana.

– Minun tehtäväni oli pyykätä ja laittaa ruokaa, jotta Mari pystyi keskittymään ohjaamiseen. Tuollainen arkihomma auttoi saamaan ajatukset pois omista töistä. Mielelläni sitä tein. Ainakin valehtelen nyt näin sujuvasti, Jouni kertoo lehdelle.

"Masentava jätkä"

Haastattelussa paljastuu myös se, kuinka suuri merkitys Marilla on Jounin elämässä ollut. Muusikon mukaan vaimo muutti hänen elämänsä.

– Aiemmin saatoin olla vähän masentava jätkä. Minulle riitti se, että olen himassa ja teen duunia ja käyn keikoilla ja teen duunia. En halunnut olla ihmisten kanssa tekemisissä. Tai ainakin niiden piti olla minulle erittäin tuttuja. Uusiin tyyppeihin en halunnut tutustua, Jouni kertoo lehdelle.

Jouni kuvailee jopa oppineensa Marilta sen, että ihmisten kanssa voi vain hengailla ja tehdä asioita.

Mari puolestaan kertoo oppineensa mieheltään, että ihmisille voi puhua kauniisti.

Haastattelun lopuksi Mari paljastaa sangen äijämäisenä tunnetun miehensä salatun puolen eli sen, että Jouni on feministi. Jos ei olisi, tulisi Marilta ja tyttäreltä sanomista. 

Jouni Hynynen ja Mari Perankoski vuonna 2014.
Jouni Hynynen ja Mari Perankoski vuonna 2014.