Anna: Laura Lepistö treenasi kehonsa äärimmilleen – pelkäsi lapsettomuutta

Anna: Laura Lepistö treenasi kehonsa äärimmilleen – pelkäsi lapsettomuutta

Nykyisin kolmatta lastaan odottava Laura muisteli aikaa ennen ensimmäistä raskauttaan.

Emilia Lepistö on Suomen kaikkien aikojen paras taitoluistelija yksinluistelussa, joka ehti jo luulla intensiivisellä rasituksella olleen äärimmäinen hinta.

Tsekkaa myös! Laura Lepistön pääsiäisperinteet

Entinen huippu-urheilija muisteli uransa loppua ja sitä seuraavaa aikaa Annalle antamassaan haastattelussa.

Laura oli uransa huipulla 2010-luvun taitteessa, kunnes paha hermovamma jalassa pakotti nuoren tähden laittamaan luistimet naulaan.

Palkintokaappi ehti kuitenkin saada täytettä muiden lomassa yhdellä EM-kullalla sekä MM-pronssilla.

Kuitenkin lopulta valinta tulla lajinsa parhaaksi jätti jälkeensä tuskaisen ajanjakson.

Ei tarttunut ehdotukseen

Urheilu-uralla oli todellakin hintansa, sillä kroppaan kohdistunut kova rääkki oli saanut Lauran kuukautiset katoamaan tyystin.

– Pelkäsin, että olin aiheuttanut itselleni peruuttamatonta tuhoa enkä pystyisi tulemaan raskaaksi, hän kertoi vuosien takaisista karmivista ajatuksistaan.

Hakeuduttuaan terveydenhuollon ammattilaisen pakeille, oli gynekologi ehdottanut Lauralle e-pillereitä ratkaisuna kuukautiskierron palauttamiseen.

Urheilija kuitenkin halusi turvautua luonnollisiin keinoihin, vaikka tuohon aikaan tietoa aiheesta oli hänen mukaansa vaikea löytää.

Tutkittuaan asiaa, oli Laura lopulta päätynyt englanninkielisen aineiston äärelle.

– Oli valtava helpotus, että kyse oli sittenkin ohimenevästä tilasta. Olen halunnut kertoa tästä kokemuksesta julkisesti, sillä koin olevani tilanteessa aika yksin, Laura selitti.

Laura nauttii tällä hetkellä täysillä lapsiperhearjesta.
Laura nauttii tällä hetkellä täysillä lapsiperhearjesta.

Hän vaihtoi juoksemisen ja kovatehoiset treenit kävelylenkkeihin, panosti saamansa ravinnon laatuun ja nosti kehon painoa.

Hermoston rauhoittaminen, oikeanlainen ruokavalio ja lisäravinteet tuottivatkin sitten tulosta.

Hormonitoiminnan palautumisessa kesti lopulta puolitoista vuotta, ja nyt Laura odottaakin jo kolmatta lastaan.

Uran kivinen loppu

Lauran kilpaurheilu-ura päättyi hänen ollessaan 23-vuotias, ja hän kertasi loukkaantuneensa monia kertoja muutamien viimeisten vuosien aikana.

Ex-luistelija muisteli arkensa koostuneen tuohon aikaan kovista kivuista ja lukemattomista lääkäri- sekä fysioterapiakäynneistä.

Hän paljastaa miettineensä noina aikoina paljon, mitä järkeä hänen oli jatkaa, kerta luistelu vei häntä niin huonoon jamaan.

Vaikka luistelusta ammattitasolla luopuminen oli iso kolaus, on Laura nykyisin onnellinen tekemästään valinnasta.

Luistelijan arki yksinluistelun parissa on itsenäistä puuhaa ja se, että sitä jaksaa, vaatii voimakasta paloa lajia kohtaan, jota Lauralla ei enää loppua kohden ollut.

Lopettamisen jälkeen hän on vuosien mittaan opiskellut kauppiksessa, kouluttautunut pilatesohjaajaksi ja alkanut järjestää taitoluisteluleirejä lajin eri tasoisille harrastajille.