Anna: Elina Valtoselta paljastus parisuhteestaan Jussi Heikelän kanssa

Elina Valtonen kommentoi parisuhdettaan Anna-lehdelle.
Suomen ulkoministeri Elina Valtonen (kok) on ollut julkisuudessa hyvin harvasanainen liittyen yksityiselämäänsä ja parisuhdekuvioihin. Elina on seurustellut vuodesta 2022 lähtien Radio Rockin juontajana tunnetun Jussi Heikelän kanssa.
Tuoreessa Anna-lehdessä Elina kommentoi lyhyesti parisuhdettaan.
– Rakkaus on tietysti mahtava voima arjessa; pääsee täysin irti työkuvioista, mikä on tosi tärkeää. Se tekee hyvää mielenterveydelle ja kaikelle, Elina toteaa.
Elinaa ja Jussia yhdistää veneilyharrastus. Kautta jatketaan aina pitkälle syksyyn.
– Suomen luonto on upea. Jos sitä voisi purkittaa ja viedä vientituotteena maailmalle, olisimme rikkaita, Elina summaa.
Ero ja yhteenpaluu
Elinan ja Jussin suhde paljastui julkisuuteen kesällä 2022, kun heidät nähtiin jatkuvasti yhdessä veneilyn merkeissä muun muassa Ahvenanmaalla.
Lopulta Elina myönsi seurustelun, ja joulukuussa 2022 heidät nähtiin ensimmäistä kertaa yhdessä Linnan juhlissa.
Tammikuussa 2023 Jussi kertoi Instagramissa, että suhde on päättynyt. Ero tuli yllätyksenä, sillä vielä sama kuun aikana kaksikko oli lomaillut yhdessä Etelä-Afrikassa.
Kesällä 2023 kaksikkoa nähtiin taas yhdessä ja uudelleen lämmennyt suhde kukoisti.
Sittemmin pariskunta on edustanut useasti yhdessä. Sosiaalisessa mediassa kaksikko on hekumoinut yhteisiä lomamatkojaan ja veneilypuuhiaan.
Elina erosi kahden lapsensa isästä, Jukka Lepomäestä, kesäkuussa 2021. Jussilla on kaksi lasta aiemmasta suhteestaan. Jussi on seurustellut aiemmin Jenni Alexandrovan kanssa, mutta ex-parilla ei ole yhteisiä lapsia.