Anna: Einillä yllätysprojekti

Einiä kohtasi onnenkantamoinen.
Laulaja Eini juhlistaa syyskuun loppupuolella 65. syntymäpäiväänsä. Uraakin discosähikäiselle on kertynyt jo lähes viidenkymmenen vuoden verran, sillä ensisingle Yes sir, alkaa polttaa julkaistiin 1977.
Arkistovideo Einin keikkakommelluksista:
Glittermekoissa, buutseissa ja erilaisissa hapsuluomuksissa viihtyvä kaunotar ei näytä lainkaan hyytymisen merkkejä. Kesä kului tuttuun tapaan keikkalavoja kierrellen. Syksyllä puolestaan on luvassa uutta musiikkia.
Työn parissa ahkeroiminen ei kuitenkaan ilmeisesti vielä ole riittävästi. Eini kertoo Anna-lehden tuoreessa haastattelussa, että hänellä on puolisonsa Lars Pajumäen kanssa meneillään valtava projekti. Pariskunta aikoo rakentaa talon.
Arpaonni osui kohdalle
Eini ja Lars osallistuivat Espoon kaupungin järjestämään tonttiarvontaan. Edellisessä arvonnassa he pääsivät jonoon sijalle tuhat. Tällä kertaa onnetar kuitenkin suosi, ja pariskunta sai itselleen vuokratontin. Osa kunniasta kuuluu Larsille.
– En olisi uudestaan ottanut osaa, kun en uskonut mahdollisuuksiimme, mutta Lars laittoi minut mukaan kisaan, Eini kertoo lehdessä.
Uuden talon piirustukset ovat valmiina ja parhaillaan rakennusviraston tarkastettavana. Rakentaminen alkaa välittömästi, kunhan lupa saadaan.
Pariskunnan vanha koti on jo myyty. Eini ja Lars asuvat rakennusajan vuokralla. Uusi talo on kummankin pitkäaikainen haave.
– Vierivä kivi ei sammaloidu, Eini toteaa.