Andrei Koivumäeltä erikoinen ulostulo

Kiinteistönvälittäjä-somepersoona Andrei Koivumäki jakaa someseuraajilleen neuvon, kuinka saada bisnes kulkemaan.
Kiinteistönvälittäjänä tunnetuksi tullut somepersoona Andrei Koivumäki pohtii liikunnan ja yrittäjyyden yhtäläisyyksiä tuoreessa Instagram-postauksessaan.
Yrittäjän mukaan urheilun ja onnistuneen yrittäjyyden välillä on useita yhtymäkohtia. Paidattomalla biitsiposeerauksella höystetty pohdinta kuuluu näin:
– Systemaattinen urheilu tai salilla käynti ei vain mahdollista terveellisen kehon tai tuo hyvän olo vaan vaikuttaa pään lisäksi myös asenteeseen jaa tekemiseen jokaisella osa-alueella, varsinkin bisneksessä.
”Jos jää sohvalle makaamaan”
Yrittäjä miettii, että liikunta ja urheilu tukevat yrittäjyyttä, sillä yrittäjän mindset, eli ajattelutapa, ratkaisee joskus resursseja enemmän.
Jos jää sohvalle makaamaan, eikä lähde esimerkiksi juoksemaan vesisateeseen, tee paria ekstratoistoa puntilla tai nouse kaaduttuaan uudelleen surffilaudan päälle, miten voi odottaa tekevänsä vastaavaa omassa henkilökohtaisessa elämässä tai työssä, Andrei pohtii.
– Urheilu on verrattavissa bisnekseen. Ainakin mun mielestä ja bisneksessä usein ratkaisee mindset eikä aina resurssit ja osaaminen. Urheilu luo säännöllisyyttä, vahvistaa luonnetta ja opettaa siihen, että toistot ratkaisee, hän päättää painavan kuvatekstinsä.
Ihaievia kommentteja
Julkaisu on saanut varsin myötämielisen vastaanoton. Muun muassa Sanna Marinin ex-mies Markus Räikkönen on käynyt jättämässä kuvan alle nyrkki- ja hauis-emojit.