Alma Hätönen avoimena kivuliaasta elämänmuutoksesta
Alma muutti Roomaan ja takaisin.
Juontaja Alma Hätönen yllätti viime syksynä ilmoittamalla irtisanoutuneensa Yleltä. Pian seurasi toinen uutinen: Alma muuttaisi näyttelijäpuolisonsa Jaakko Ohtosen kanssa Italiaan.
Video: Alma Hätönen muutti pelityyliään Selviytyjissä
Tiet veivät pariskunnan Roomaan, sillä Jaakko sai pääroolin Mel Gibsonin vuonna 2027 ilmestyvästä megaelokuvasta. Jaakko näyttelee The Resurrection of the Christ -leffassa Jeesusta.
Sittemmin kuvaukset ovat päättyneet ja kaksikko on palannut Suomeen. Toistaiseksi koti on Helsingissä, mutta parin ammatit huomioiden tilanne saattaa muuttua koska tahansa. Ja juuri muutoksista Alma onkin avautunut somessa (2.11.).
– Mikään muu ei ole varmaa tässä elämässä kuin muutos, mutta miten sietää sen mukanaan tuomia tunteita? juontaja aloittaa väkevän kirjoituksensa.
"Kivulias prosessi"
Alma kertoo pohtineensa teemaa kuluneen vuoden aikana paljon. Muutto Roomaan loi häneen energiaa, mutta myös tyhjyyttä.
– Kävin läpi oikeastaan kokonaisvaltaisen identiteetin purkuprosessin, jossa jouduin katsomaan, mitkä palikat olivat omiani ja mitkä muiden siihen asettamia. Se on kivulias prosessi, jossa täytyy todella istua epämukavuudessa ja antaa hiljaisuuden aallon pitää ottessaan, kunnes se on valmis rantautumaan, Alma kirjoittaa.
Juontajan mukaan ainoa lääke muutoksen sietämiseen on sen hyväksyminen. Myllerryksen keskellä Alma peräänkuuluttaa lempeyttä itseä kohtaan. Hän muistuttaa, että muutoksetkin menevät aikanaan ohi.
– Luottamusta siihen, että kasvukipujen toisella puolella, saatatkin olla eheämpi.
Jos upotus ei näy, voit katsoa julkaisun täältä.