Alexander Stubb: Yllätyspaljastus

Alexander Stubb: Yllätyspaljastus

Tasavallan presidentti lähetti myös suorat terveiset Sauli Niinistölle.

Tasavallan presidentti Alexander Stubb sai jälleen aikaan yleisöryntäyksen Helsingin Messukeskuksen kirjamessuilla.

Videolla käsittelyssä Stubbin tyyli

Kiireinen presidentti kertoi henkilökohtaisten lukemisasioiden olevan yllättäen paremmalla tolalla kuin esimerkiksi vuosi sitten. Lukemista riittää laidasta laitaan varsinkin lennoilla.

Tasavallan presidentti oli messuilla todellinen vetonaula. Messujen aikana kaikki elossa olevat presidentit saapuvat vuorotellen paikalle.
Tasavallan presidentti oli messuilla todellinen vetonaula. Messujen aikana kaikki elossa olevat presidentit saapuvat vuorotellen paikalle.

– Aloitan ja lopetana päivän lukemisella, mutta sängyssä lukemisesta ei oikein tule mitään, kun silloin nukahdan heti, presidentti kertoi ja mainosti samalla uutta kirjaansa Vallan kolmio.

– Mutta siitä on vain kymmenen prosenttia kirjoitettu presidenttiaikana ja loput ennen. Olen myös siivonnut pois sellaisia asioita, jotka eivät olisi eduksi Suomen ulkopolitiikalle, Stubb myönsi.

Terkut kollegalle

Presidentti kertoi myös messukansalle, että hän aloitti "maanisen lukemisen" 21-vuotiaana ollessaan Yhdysvalloissa. Tänä päivänä presidentiltä löytyy myös 50-60 vihkoa muistiinpanoja eri asioista vaikkapa mahdollisia muistelmia silmälläpitäen.

Presidentti onnitteli myös edeltäjäänsä Sauli Niinistöä uudesta kirjasta.

Alexander Stubb oli varma esiintyjä, joka myös nauratti messukansaa.
Alexander Stubb oli varma esiintyjä, joka myös nauratti messukansaa.

– Ja toivon, että saan sen omistuskirjoituksella. Itse lähetin hänelle omani omistuskirjoituksen kera, Stubb kertoi.

Amerikan kuvioista

Aiheena oli luonnollisesti juuri nyt poikkeuksellisen hyvät ja suorat välit Yhdysvaltain presidenttiin. Stubb varoitti silti yliarvioimasta Suomen merkitystä.

– Soittelemme ja viestittelemme paljon (Trumpin kanssa). Kyllä Suomella on vähemmän riskejä Yhdysvaltojen kanssa, kuin jonkun toisen ison valtion hoteissa. Sen toisen valtion nimeä en nyt tilanpuutteen takia voi sanoa, presidentti sanaili.

Tasavallan presidenttiä muistettiin raikuvin aplodein.
Tasavallan presidenttiä muistettiin raikuvin aplodein.

Tilaisuudessa saatiin myös paljastus Stubbin golf-harrastuksen todellisesta tolasta.

– Oli sinänsä hauskaa, että golfin peluu liittyi myös välien lähenemiseen Yhdysvaltojen presidentin kanssa. Kyseessä on laji, jonka olin jättänyt 35 vuotta sitten, Stubb paljasti.