Aleksi Valavuoren häämatka sai ällistyttävän käänteen

Aleksi Valavuoren häämatka sai ällistyttävän käänteen

Aleksi avioitui rakkaansa kanssa viime kesänä. Nyt pari on lähtenyt häämatkalleen.

Urheilupiireistä tuttu Aleksi Valavuori, 46, kertoi aiemmin tällä viikolla matkaavansa vaimonsa kanssa häämatkalle.

Aleksi Valavuori kertoo videolla rikostuomiostaan:

Aleksi julkaisi Instagram-tilillään kuvan, jossa hän istuu sylikkäin leopardikuvioiseen takkiin sonnustautuneen vaimonsa kanssa.

Puoliso on ilmoittanut, ettei hän halua kasvojaan julkisuuteen. Tämän vuoksi hänen naamansa ei näy myöskään tuoreessa yhteiskuvassa.

Aleksi poseeraa kameralle sen sijaan peukkua näyttäen.

Seuraavassa julkaisemassaan kuvassa Aleksi yllättää poseeraamalla pikkutakki yllään. Huoneen taustalla hehkuvat siniset valot ja pöydällä tönöttää podcast-mikrofoni.

Honeymoon, show must go on! Aleksi ilmoittaa.

Aleksi juontaa Gämblers-nimistä podcastia yhdessä Kalle Palanderin ja Juha Perälän kanssa. Kuvan perusteella näyttäisikin siltä, että Valavuori on lennättänyt myös juontajaystävänsä mukaan häämatkalleen.

Valokuvan paikkamerkinnäksi on laitettu Arabiemiraateissa sijaitseva Dubai.

Keskiviikkona (15.1.) asialle on saatu varmuus, sillä Aleksi on julkaissut romanttiselta illalliselta valokuvan vaimonsa kanssa. Brunetti istuu ensimmäisessä kuvassa Aleksia vastapäätä, mutta seuraavassa otoksessa nainen on saanut seuralaisikseen Palanderin ja Perälän.

Lähes täydellinen dinner vaimon kanssa…, Aleksi vinoilee.

Kalle Palander on ollut viime päivinä otsikoissa hieman päinvastaisten teemojen vuoksi, sillä Seiska kertoi maanantaina (13.1.) Kallen eronneen vaimostaan Riina-Maija Palanderista. Kalle on jättänyt avioerohakemuksen yksin Espoon käräjäoikeuteen 7. tammikuuta.

Juha Perälän tiedetään olleen vielä muutama vuosi sitten kihloissa laulajanuraa luovan Noora Alhon kanssa, mutta viime aikoina kaksikon yhteiselosta ei ole tullut esiin minkäänlaisia merkkejä. 

Aleksi meni naimisiin kultansa kanssa 31.8.2024. Häitä juhlittiin Hämeenlinnan Vanajanlinnassa.
Aleksi meni naimisiin kultansa kanssa 31.8.2024. Häitä juhlittiin Hämeenlinnan Vanajanlinnassa.