Aleksi Valavuorelta poikkeuksellinen ulostulo

Aleksi teki yllättävän henkilökohtaisen paljastuksen.
Urheilualalla vaikuttava liikemies-juontaja Aleksi Valavuori, 46, julkaisi Instagram-tilillään hyvin henkilökohtaisen päivityksen.
Videolla Aleksi ja Lloyd Libiso Hookissa:
Elämä nousuun
Eilen, keskiviikkona 26. maaliskuuta, julkaisemassaan postauksessa Aleksi kertoo raitistumismatkastaan.
– Tänään tuli 6 vuotta täyteen ilman viinaa. Kun kalenteria katsoo, aika moni asia lähti sen päätöksen jälkeen nousuun. Oikeastaan kaikki muut asiat paitsi promillet, Aleksi kirjoittaa kuvatekstissä.
Julkaisun kuvassa Aleksi poseeraa aurinkolasit silmillään ja hymyilee turkulaisen A-klinikan edessä. Hänen kädessään on kukkakimppu, jonka kortissa lukee: Kiitos.
Julkaisu on kerännyt kymmenessä tunnissa noin 3 000 tykkäystä ja kymmeniä tsemppaavia ja onnittelevia kommentteja.
Aleksin ystävä, kiekkolegenda Teemu Selänne kommentoi päivitystä kolmella taputtavalla emojilla.
– Mahtavaa, kirjoittaa kansanedustaja Susanne Päivärinta.
Hyvin pyyhkii
Aleksin henkilökohtaisessa elämässä näyttäisi menevän sosiaalisen median perusteella muutenkin varsin mukavasti. Viime kesänä hän avioitui rakkaansa kanssa, ja alkuvuodesta tuore aviopari suuntasi häämatkalle Dubaihin.
Vaimonsa henkilöllisyyden Aleksi on kuitenkin pitänyt salassa, eikä ole paljastanut hänen kasvojaan julkaisemissaan kuvissa.
Aleksi on myös yksi suositun, mutta suuria kohuja herättäneen Gämblers-podcastin juontajista. Hän tekee ohjelmaa yhdessä ex-alppihiihtäjä Kalle Palanderin ja radiojuontaja Juha Perälän kanssa.