Zodiac-murhaajan tapaus jäi selvittämättä – Netflix-dokumentissa uutta tietoa

Zodiac-murhaajan tapaus jäi selvittämättä – Netflix-dokumentissa uutta tietoa

Sanfranciscolainen opettaja oli pääepäilty murhissa. Hän oli tuomittu seksuaalirikollinen, joka myönsi käyttäneensä hyväksi perhetuttavansa lasta.

Yli viisi vuosikymmentä sitten San Franciscoa terrorisoi murhaaja, jonka henkilöllisyys on edelleen tuntematon – vuosien tutkimuksista huolimatta. Netflixin uutuusdokumenttisarja Tässä on Zodiac pureutuu sarjamurhavyyhtiin. Dokkarisarja on artikkelin kirjoitushetkellä Suomen katsotuin sarja Netflixissä.

Itseään Zodiac-tappajaksi kutsuva murhaaja yhdistettiin viiteen murhaan, jotka tapahtuivat vuosina 1968 ja 1969. Hänen kuitenkin kerrotaan ottaneen vastuun yli 30 murhasta. Murha-aaltoa pidetään yhtenä Amerikan pahamaineisimmista tapauksista. Murhaaja tappoi ihmisiä köydellä, puukottamalla ja ampumalla.

Sarjamurhaaja on tunnettu siitä, että hän kiusasi poliisin tutkijoita lähettämällä koodattuja kryptisiä kirjeitä, jotka oli allekirjoitettu ristikkosymbolilla. Vuosien 1969–1974 välillä neljä salakirjoitusta lähetettiin sanomalehtiin Kaliforniassa. Niistä kaksi on edelleen ratkaisematta. Zodiac kertoi pitävänsä ihmisten tappamisesta enemmän kuin riistan, sillä ihmiset olivat kaikista vaarallisimpia. Hän ei paljastanut henkilöllisyyttään, koska omien sanojensa mukaan häntä olisi estetty keräämästä orjia kuoleman jälkeiseen elämään.

Cheri Jo Bates puukotettiin kuoliaaksi 1960-luvulla. Murhaaja lähetti etsiville kaksi kirjettä, joissa hän ilmoitti olevansa vastuussa murhasta ja tunnusti lähestyneensä Cheriä sanoilla: ”On jo aikakin.” Kun Cheri kysyi, minkä aika, tappaja vastasi: ”Sinun on aika kuolla.” Puukotuksen raakuus muistutti Zodiacin hyökkäystä Cecilia Shepardin ja Bryan Hartnellin kimppuun syyskuussa 1969. 

Uusia todisteita

Opettaja ja tuomittu seksuaalirikollinen Arthur Leigh Allen on Zodiac-murhien pääepäilty. Tutkijat eivät koskaan saaneet yhdistettyä Arthuria murhiin. Kolmiosainen dokumenttisarja tuo esiin uusia johtolankoja ja haastatteluja, jotka vahvistavat Arthurin syyllisyyttä murhiin. Pääosaan nousee Seawaterin perhe. Arthurilla oli tärkeä rooli lasten nuoruudessa, sillä mies vei heitä matkoille. David Seawater kertoo, että he vierailivat lapsena kaikilla murhapaikoilla Arthurin kanssa ennen surmia.

Seawaterit muistelevat rantareissua, joka tapahtui samana päivänä kuin Linda Edwards ja Robert Domingos murhattiin samalla rannalla kuin he vierailivat Arthurin kanssa. Arthur oli ostanut muutaman laatikon, jättänyt lapset autoon ja poistunut tunniksi. Palatessaan hänellä oli punainen liina, ja kun häneltä kysyttiin verestä käsissään, mies poistui paikalta. 

Seawaterit muistavat myös Cherin murhapaikan, koska he vierailivat siellä Arthurin kanssa. Motellissa lapset muistavat menneensä tajuttomiksi, ja myöhemmin tilanne sai synkemmän käänteen. David kertoo dokumentilla Arthurin kanssa käymästään puhelusta, jolla tämä myönsi huumanneensa lapset, ahdistelleensa Davidin siskoa ja myöntäneensä olevansa Zodiac-murhaaja.

Perheen äiti ei uskonut Davidia, mutta vihjasi, että kuolemansa jälkeen lapset löytäisivät laatikon, joka selittäisi kaiken. Laatikosta löytyi kirjeitä, joissa Arthur tunnusti tekonsa. Seawatersin matriarkka saattoi tietää enemmän Arthurin luonteesta kuin antoi ymmärtää ollessaan elossa.

Arthur menehtyi vuonna 1992 ollessaan 58-vuotias. Kuolema näytti lopettavan tutkimukset, koska henkilöllisyys jäi selvittämättä. Silminnäkijät ja yksi selvinneistä uhreista kuvaili murhaajaa eri tavoin, joten fyysistä olemusta oli vaikea yhdistää Arthuriin.

Tässä on Zodiac Netflixissä.