Yön lapsi -elokuva tekee kauhua synnyttämisestä ja imettämisestä
Yön lapsi saa ensi-iltansa elokuvateattereissa perjantaina 6. marraskuuta 2026.
Yön lapsi
Kauhudraama ****
Ohjaaja Hanna Bergholmin esikoispitkä Pahanhautoja ei ollut vain vuoden 2022 paras kotimainen elokuva. Kyseessä on kaikkien aikojen paras suomalainen kauhuelokuva, joka toi ohjaajalleen paljon kansainvälistä huomiota.
Debyyttinsä jälkeen Bergholmia pommitettiin Hollywood-käsikirjoituksilla ja kosiskeltiin ohjaamaan Pahanhautojasta amerikkalainen uusintaversio. Isojen studioelokuvien sijaan Bergholm päätti pysyä uskollisena itselleen ja kuvata tarinan, joka oli lähtenyt kehittymään jo yli kymmenen vuotta sitten Hannan saadessa oman lapsen.
Hannan ja Ilja Rautsin käsikirjoittama Yön lapsi kertoo suomalais-brittiläisestä avioparista, Seidi Haarlan ja Rupert Grintin esittämästä Sagasta ja Jonista, jotka muuttavat metsän keskelle Sagan sukutaloon. Paikkaan liittyy paljon hyviä lapsuusmuistoja, mutta Sagalle palaavat mieleen myös isoäidin epämääräiset puheet metsässä elävistä olennoista.
Pian parille syntyy poika, joka laittaa äitinsä koville jo synnytyksessä. Lääkärit toteavat pojan kuitenkin terveeksi, eikä isäkään näe lapsessaan mitään vikaa. Sagasta alkaa silti tuntua, että vaativassa vauvassa on jotain todella pahasti pielessä.
Henkilökohtainen aihe
Yön lapsi on kiitettävä suoritus ohjaajalta, joka asetti riman itselleen poikkeuksellisen korkealle edellisellä elokuvallaan. Ennen kaikkea se todistaa, ettei Pahanhautoja ollut vain napakymppiin osunut heittolaukaus.
Bergholm on oikeasti yksi Suomen lahjakkaimmista ja kiinnostavimmista ohjaajista, jonka toinen elokuva on kuin yhdistelmä Roman Polanskin Rosemaryn painajaista ja Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi -romaania, ripauksella hirviövauvaelokuvien suurta klassikkoa It’s Alive.
Aiheen henkilökohtaisuus tekee Yön lapsesta entistä kiinnostavamman. Hanna on itse kertonut äidiksi tulemisen olleen erittäin haastavaa, eikä lainkaan sellaista herttaista vauvapesäilyä kuin moni kuvittelee sen olevan. Ensimmäinen vuosi oli Hannan mukaan painajainen, minkä varjot välkkyvät vahvasti Yön lapsen fiktiivisessä tarinassa.
Elokuva rikkoo vanhemmuuden tabujen lisäksi julkilausumattoman säännön, miten synnytystä saa ja voi kuvata elokuvissa. Yön lapsessa aiheesta tulee body horroria, joka laittaa yleisön kiemurtelemaan, vaikka siinä ei ole lopulta mitään yliluonnollista. Mukana on myös imetyskohtaus, jonka katsominen tuntuu kirjaimellisesti pahalta.
Korvaamaton pääosasuoritus
Pahanhautojan tapaan elokuvassa on käytetty animatronisia nukkeja ja käytännöllisiä tehosteita. Tästä huolimatta Bergholm säästelee vauvan tarkkaa näyttämistä viimeiseen saakka. Kyseessä on klassinen keino ruokkia katsojan mielikuvitusta ja maalata sinne pahin mahdollinen skenaario – tapa, jonka aakkoset saneltiin kunnolla Psykossa ja Tappajahaissa.
Yön lapsi toimii lopulta etenkin näyttelijöidensä ansiosta. Harry Potter -leffojen lapsitähdestä mielenkiintoiseksi näyttelijäksi kehittynyt Rupert Grint ei tee elokuvassa mitään mullistavaa, mutta onnistuu ehkä juuri siksi olemaan niin samastuttava isän roolissa.
Elokuvan todellinen sielu on Seidi Haarlan pelottomasti heittäytyvä pääosasuoritus. Haarla on roolissa niin avoin ja niin vereslihalla, henkisesti ja fyysisesti, että se tuntuu pyörryttävältä.
O: Hanna Bergholm. N: Seidi Haarla, Rupert Grint, Pamela Tola, Pirkko Saisio. (Suomi/Liettua/Britannia/Ranska 2026). 92 min.