Yllätyspaljastus uudesta Kyllä isä osaa -elokuvasta
Ohjaaja Lauri Nurkse kertoo, miten tarina muuttui alkuperäisestä suunnitelmasta.
Tulevan Kyllä isä osaa Espanjassa -elokuvan ohjannut Lauri Nurkse paljastaa, että Kyllä isä osaa -konseptin luonut Pekka Lepikkö olisi halunnut viedä suomalaisten rakastaman komediaperheen Espanjaan jo ensimmäisessä elokuvassa.
Video: Lauri Nurkse komedian rajoista
– Syy oli siinä, että sarjan perhe oli haaveillut sinne muutosta paremman elämän toivossa jo 1990-luvulta saakka. Pekka piti aina itsestään selvänä, että jos pitkä elokuva ikinä tehdään, niin se sijoittuisi juurikin Espanjaan.
Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos, kun ensimmäisen Kyllä isä osaa -elokuvan tarinaan haettiin mallia valmiista näytelmästä. Vuonna 2024 valmistunut elokuva perustuu alkuperäisen sarjan ohella Panu Raipian ohjaamaan näytelmään. Raipia ohjasi myös elokuvan, jonka käsikirjoituksen tekivät Lepikkö ja Outi Keskevaari.
– Koska näytelmä antoi valmiin perustuksen, niin ensimmäinen leffa päätettiin tehdä sen pohjalta. Sen jälkeen Pekka halusi kuvata Lappiin sijoittuvan komedian. Sillä tavallaan testattiin, miten hyvin aiheen suosio kestää. Kun katsojia kertyi sillekin todella hyvin, oli lopulta itsestään selvää, että kolmannessa elokuvassa lähdetään sitten viimein Espanjaan, Lauri kertoo.
Tuttuun maailmaan oli kiva palata
Molemmat pitkät Kyllä isä osaa -elokuvat ovat olleet isoja hittejä nuivista arvosteluista huolimatta. Ensimmäinen elokuva houkutteli teattereihin peräti yli 223 000 katsojaa. Myös Laurin ohjaama Kyllä isä osaa Lapissa oli menestys, johon ostettiin yli 147 000 lippua.
Kyseessä on Laurin ohjausuran toiseksi katsotuin elokuva, jonka edelle menee vain debyyttipitkä, Saija Lentosen ja Kari-Pekka Toivosen tähdittämä draamakomedia Sooloilua (2007). Sen näki teattereissa peräti 187 000 katsojaa.
Laurin mukaan Kyllä isä osaa -ohjaajaksi oli helppo siirtyä osin valmiin konseptin vuoksi.
– Sapluuna oli valmis, mutta silti tarinaa sparrailtiin tälläkin kertaa. Se on ohjaajalle nastaa, kun näyttelijät tuntevat hahmot niin hyvin ja maailma on jo entuudestaan tuttu, Lauri kiittelee.
Kyllä isä osaa Espanjassa saa ensi-iltansa elokuvateattereissa 25. joulukuuta.