Yllättävä paljastus Purra-dokumentin kulisseista
Liisa Akimofin ohjaama Minä ja Riikka Purra tehtiin avoimin kortein ja kevyellä koneistolla.
Kun Liisa Akimof ryhtyi tekemään dokumenttia Minä ja Riikka Purra, hän halusi ymmärtää paremmin perussuomalaisten puheenjohtajaa ja puoluetta, jota hän ei itse kokenut omakseen. Ohjaajana, kuvaajana ja tuottajana toiminut Akimof lähti silti tutustumismatkalleen ilman varsinaista poliittista agendaa.
Video: Riikka Purra kertoo terveyssmoothiestaan
Kokemus mursi ennakkoluuloja, mutta kaikkia poliittisia kysymyksiä elokuva ei edes pyri ratkaisemaan. Prosessi tuotti ainakin yhden selvän tuloksen.
– Opin ensinnäkin sen, että he todellakin ovat ihmisiä kuten minäkin. Tietynlainen stereotypia, joka oli itselläni muodostunut omassa kuplassani, mureni. Tulin ihan hyvin persujen kanssa toimeen, kun olin ehkä odottanut jotain muuta, Akimof kertoo.
Läsnä omana itsenään
Tekijälle oli riemastus, että dokumentti ylipäätään syntyi.
– Ehkä suurin yllätys oli se, että Riikka Purra ja persut päästivät minut tekemään tätä. Tässä polarisoituneessa ilmapiirissä en olisi pitänyt sitä itsestäänselvyytenä, Akimof kertoo.
Akimof kuvasi elokuvan itse ja käytti pientä kameraa, joka mahdollisti liikkumisen tilanteesta toiseen ilman raskasta kuvausryhmää. Ratkaisu syntyi ennen kaikkea olosuhteiden pakosta, mutta se vaikutti myös elokuvan tunnelmaan.
– Toimin ihan avoimin kortein. Minulla ei ollut mitään ketunhäntiä kainalossa. En salakuvannut mitään, vaan olin läsnä omana itsenäni kaikkine hölmöyksineni. En yrittänyt vaikuttaa besserwisseriltä tai perehtyneeltä politiikan toimittajalta.
– Ihmiset ovat jo tottuneet siihen, että joku heiluu kännykkänsä kanssa. He eivät ajattele myöskään pientä kameraa, eivätkä ala esittää mitään. Ei tule ylimääräistä jännitys- ja poseerauskerrosta tilanteeseen.
Kohut muokkasivat sisältöä
Myöskään elokuvan sisällöstä ei käyty raskaita ennakkoneuvotteluja. Akimof kertoo tehneensä alusta asti selväksi, ettei hän aio tuottaa perussuomalaisille propagandaa, mutta ei myöskään halua ivailla ihmisille.
– Ainoat ehdot liittyivät turvallisuuteen ja salassa pidettäviin tietoihin. Ei ollut mitään sellaisia sisällöllisiä vääntöjä tai hyväksyntäkierroksia elokuvan valmistuttua, Akimof valaisee.
Kuvausten aikana Purran ympärille syntyi myös kohuja ja yllätyksiä, joita ei olisi voinut suunnitella etukäteen.
– Pyrin muutenkin siihen, että leffa olisi inhimillinen, koska eihän elämä mene yhtä ennakoitua raidetta. Tulee kaiken maailman hämmennyksiä.
Huumori yhdistää
Akimof kuvailee itseään liberaaliksi, vihervasemmistolaiseksi ihmiseksi, jonka äänestyskäyttäytyminen vaihtelee. Hän ei kuitenkaan katso olevansa oikea henkilö selittämään, miksi ihmiset kannattavat tiettyä puoluetta tai ideologiaa.
– Siihen tarvittaisiin psykologeja, politiikan tutkijoita ja sosiologeja. Sitä, miksi itse kukin meistä ajattelee niin kuin ajattelee, en pysty vastaamaan, Akimof painottaa.
Elokuva ei olekaan perinteinen poliittinen dokumentti, jossa perataan järjestelmällisesti puolueen ideologiaa ja tavoitteita. Esimerkiksi maahanmuuttovastaisuuden taustasyitä olisi voinut käsitellä syvällisemmin.
– Minulla on siitäkin materiaalia, mutta puoleentoista tuntiin joutuu tekemään valintoja, mitä siihen laittaa mukaan.
Yksi yhdistävä tekijä löytyi ihmisten välisestä kanssakäymisestä.
– Jonkinlainen huumori yhdistää ihmisiä, vaikka se on kauhean vaikea laji. Sosiaalista mediaa kun puolueiden ympärillä katsoo, niin siinähän ei ole huumorille mitään sijaa, vaan se on ihan vain sitä kuula kalloon -tykitystä.
Riikka Purra, ystävä?
Taloudellisesti elokuvaan ei liity samanlaisia odotuksia kuin suuriin tuettuihin tuotantoihin.
– Jokainen katsoja on kotiin päin. Tässä ei ole mitään kaupallisia paineita, enkä joudu puristamaan mailaa katsojalukuja odottaessa. Se on aika hauska tilanne, Akimof myöntää.
Dokumentin tekeminen ei ole saanut Akimofia katumaan päätöstään, vaikka hän tietää aiheen herättävän voimakkaita reaktioita.
– Moni on varmaan sitä mieltä, että tuli tehtyä virhe, mutta itse en ole sitä mieltä. Helpointahan olisi olla tekemättä yhtään mitään. Silloin ei sattuisi mitään.
Entä voiko Riikka Purraa pitää nyt ystävänä?
– Ainakin kanssakansalaisena, jonka kanssa tulen ihan hyvin toimeen. Toivon, että tulen muidenkin kanssakansalaisten kanssa tämän jälkeen toimeen. Kannattaa olla utelias ja astua sivuun siltä itsestään selvältä polulta.
Minä ja Riikka Purra -elokuva saa ensi-iltansa elokuvateattereissa perjantaina 30.10.