Yksi asia roolissa harmittaa uuden poliisisarjan päätähteä

Lene Maria Christensen sarjassa Poliisin väreissä.

Poliiisin väreissä -sarjan tähti Lene Maria Christensen olisi halunnut päästä kaahaamaan poliisiautolla.

Kotimaassaan arvostetun tanskalaisnäyttelijän Lene Maria Christensenin, 53, naama on tulossa hyvää vauhtia tutuksi myös suomalaisille. 

Ava esitti juuri huhtikuussa Lene Marian tähdittämän, arkeologian maailmaan sijoittuvan Haudattu salaisuus -sarjan, jonka arkeologiaa käsittelevien yksityiskohtien virheet suututtivat alaa tuntevat tanskalaiskatsojat.

Nyt Teema & Femillä alkaa uusi poliisisarja Poliisin väreissä, jossa näkökulma on hieman eri kuin poliisisarjoissa yleensä, vaikka sarjaa onkin verrattu muun muassa ruotsalaiseen Ohuella langalla -sarjaan. 

Poliisin väreissä sijoittuu nimittäin poliisiopistoon, jonka uutta rehtoria ja sarjan keskushenkilöä Sannea Lene Maria esittää.

– Sanne on entinen poliisi, mutta ei ole enää kentällä. Hän on loukkaantunut onnettomuudessa ja saanut työn poliisikoulun uutena rehtorina. Sanne on melko itsepäinen ja hyvä johtaja. Hän on omaehtoinen ja hänellä on hyviä visioita, hän on kunnianhimoinen ja huolehtiva. Mutta hänen elämässään on tapahtunut muutos, minkä takia hänessä on virheitä ja puutteita, Lene Maria kertoo roolihahmostaan Allerin julkaiseman Billetbladet -lehden haastattelussa.

Avalla pyörivässä Haudattu salaisuus -sarjassa Lene Maria näyttelee arkeologia.
Haudattu salaisuus -sarjassa Lene Maria näyttelee arkeologia.

Rakastaa poliisisarjoja

Poliisikoulun rehtorin näytteleminen uudessa sarjassa on ollut hyvä haaste Lene Marialle.

– On ollut erittäin mielenkiintoista sukeltaa hänen maailmaansa. Se on antanut minulle paljon suuremman ymmärryksen siitä, mitä poliisiksi kouluttautuminen tarkoittaa, mutta myös miltä tuntuu elää sitä elämää, selittää näyttelijä.

Lene Maria myöntää, että on aina rakastanut katsoa poliisisarjoja. Siksi onkin yksi asia, joka häntä harmittaa  uudessa roolissaan.

– Minähän näyttelen poliisikoulun rehtoria, ja se, mikä olisi ollut hauskaa, olisi tietysti ollut ajella ympäriinsä poliisiautossa!

Vaikka Lene ei päässyt ihan kaikista poliisityön kulmista roolissa nauttimaan, se ei tarkoita, että rehtorin rooli olisi ollut helppo nakki.

– Hahmo on haastava. Hänellä on suuri taustatarina, joka täytyy koko ajan pitää suljettuna ja josta voi päästää vain pienen osan ulos. Välillä on myös ollut vaikeaa seisoa kaikkien näiden hardcore-kollegojen edessä ja olla heidän esimiehensä poliisiasussa. Ja löytää Sanne tavalla, jolla pystyin näyttelemään vakuuttavasti, Lene Maria myöntää.

Teinityttärien äiti

Vaikka Lene Maria on yksi eniten käytetyistä ikäryhmänsä naisnäyttelijöistä Tanskassa, se ei tarkoita, että hän olisi jatkuvasti töissä. Kun hänellä on vapaata, hän viettää mahdollisimman paljon aikaa kahden teini-ikäisen tyttärensä kanssa.

– On myös pitkiä jaksoja, jolloin en ole työskennellyt. Ja silloin olen äiti läpikotaisin. Olen äiti, äiti, äiti! Tapaan ystäviäni ja perhettäni ja imen vain itseeni kaiken sen, mitä olen kaivannut, hän sanoo.

Lene Marian aviomies ja lasten isä on tv- ja elokuvatuotantojen arvostettuna kuvaajana työskentelevä Anders Bach Petersen, jonka kanssa hän on ollut naimisissa vuodesta 1995.

Poliisin väreissä alkaa Teema & Fem -kanavalla maanantaina 4.5. kello 22. Sarja on jo julkaistu Areenassa. Haudattu salaisuus on katsottavissa MTV:n Katsomo-palvelussa.