Will Smithin orjuusdraama ei herättänyt suurta kiinnostusta – karut valokuvat inspiroivat tarinaa

Will Smithin ensimmäinen elokuva Oscar-kohun jälkeen, orjuusdraama Emancipation, sai ensi-iltansa joulukuussa, vaikka moni epäili läimäys-gaten johtavan myös sen peruuntumiseen. Smith myös esiintyi julkisuudessa viime vuonna Oscareiden jälkeen vain pari kertaa mainostaakseen juuri Emancipationia, josta tähden palkkio oli imagon ryvettymisestä huolimatta 35 miljoonaa dollaria.
Elokuvan omistava Apple päätti lähettää orjuusdraaman Oscar-mittelöihin ja julkaisi sen 2. joulukuuta Yhdysvaltain teattereissa saadakseen Emancipationille kelpoisuuden kerätä ehdokkuuksia. Applen suoratoistopalveluun elokuva ilmestyi viikon päästä 9. joulukuuta ympäri maailmaa.
Applen suurista odotuksista huolimatta Emancipation ei saanut ainuttakaan Oscar-ehdokkuutta. Muutenkin 120 miljoonaa dollaria maksanutta periodielokuvaa voidaan pitää floppina, sillä Apple on pysynyt arveluttavan hiljaa Emancipationin striimaustunneista. Jos elokuva olisi räjäyttänyt Apple TV+:n käyttäjämäärän, oltaisiin siis uutisoitu laajasti.
Ristiriitaiset arviot kerännyt elokuva kertoo 1860-luvulla eläneestä Peteristä, joka pakenee väkivaltaisesta orjuudesta ja taistelee tiensä Louisianan suoalueiden läpi päästäkseen takaisin perheensä luokse. Tarinan kerrotaan saaneen inspiraatiota Harper’s Weekly -lehdessä 1863 julkaistuista valokuvista pohjoisvaltion joukkoihin kuuluvasta mustasta sotilaasta, jonka selkä on paksun arpikudoksen peittämä. Orjuuden aikaisen ruoskinnan jälkiä kuvaavien valokuvien kerrotaan kasvattaneen orjuuden vastaista mielialaa merkittävästi Yhdysvalloissa.

Oscar-läimäys ajoi supertähden hylkiöksi – nyt Will Smith valmistautuu palaamaan kameran eteen
Emancipation ohjannut Antoine Fuqua on yksi menestyneimmistä afroamerikkalaisista elokuvantekijöistä. Denzel Washingtonille Oscarin tuoneella Training Daylla läpimurtonsa 2001 tehnyt Fuqua tunnetaan etenkin toimintahiteistä Shooter, Olympos on valloitettu, The Equalizer 1-2, nyrkkeilydraamasta Southpaw ja erinomaisesta Netflix-trilleristä Syyllinen. Parhaillaan Fuqua viimeistelee odotettua The Equalizer 3:ea pääosaan toisen kerran palanneen Washingtonin kanssa.