Wicked-elokuvaa ympäröi omituinen draama – lapset ohjattiin pornosivulle

Wicked-elokuvaa ympäröi omituinen draama – lapset ohjattiin pornosivulle

Ariana Granden ja Cynthia Erivon käytös huolestuttaa faneja.

Juuri ensi-iltansa saanutta Wicked-elokuvaa on ympäröinyt hämmentävä draaman kierre jo sen markkinoinnin aikana. Leffaa on promottu näkyvästi ja näyttävästi, mutta yhtä lailla promokiertue itsessään on ollut puheenaiheena jo hyvän tovin.

Yksi elokuvaan liittyvä kohu liittyy ajatuksena harmittomalta kuulostaneeseen fanitaiteeseen. Wicked oli alkujaan Broadway-musikaali, joka on ollut teatterinörttien intohimona yli 20 vuoden ajan.

Musikaali tunnetaan myös sen julisteesta, joka on monille tuttu. Piirroksessa vihreästä ihonväristään tunnettu Elphaba hymyilee salaperäisesti ja valkeaan verhoiltu Glinda kuiskuttaa jotakin hänen korvaansa.

Julisteella on ikoninen maine, ja sen vihreästä, mustasta, valkoisesta ja Elphaban punaisista huulista koostuva kontrasti on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen musikaalin faneihin.

Elokuvaa markkinoitiin kuvalla, joka on miltei samanlainen. Erona on se, että se on piirroksen sijaan valokuva, ja Elphabaa esittävän Cynthia Erivon kasvot on jätetty näkyviin. Glindan eli Ariana Granden käsi on kuvassa hieman eri kohdassa kuin alkuperäisessä julisteessa.

Julisteraivoa

Eräs fani näki uuden julisteen, ja muokkasi sitä niin, että se oli lähempänä alkuperäistä. Hän veti Cynthian hattua hänen silmiensä ylle ja värjäsi hänen huulensa punaisiksi sekä siirsi Arianan kättä ylemmäs, kuten alkuperäisessäkin julisteessa.

Fanitaide on yleistä, eikä muokkaukset tehnyt fani vaikuttanut tekevän versiotaan pahoissa aikeissa. Cynthiaan teos ei kuitenkaan vedonnut, ja hän rähähti asiasta sosiaalisessa mediassa.

– Tämä on villein, loukkaavin asia mitä olen nähnyt, aivan kuin se inhottava AI, jossa tappelemme ja ihmiset kysymässä onko (sukupuolielimeni) vihreä. Mikään tässä ei ole hauskaa. Mikään tässä ei ole söpöä. Se alentaa minua. Se alentaa meitä, Cynthia tilitti.

– Alkuperäinen juliste on PIIRROS. Minä olen oikea ihminen, joka valitsi katsoa suoraan kameran piippuun sinulle, katsojalle... koska ilman sanoja kommunikoimme silmillämme.

 Cynthia viittaa tekoälyllä tehtyyn videoon, joka muutti julisteen nyrkkeilyotteluksi, ja siinä oli huomattavasti negatiivisempi vivahde kuin fanitaiteessa.

Ulostulo ja etenkin voimakas reaktio aiheuttivat hämmennystä faneissa, jotka eivät pitäneet teosta loukkauksena.

Pornoa lapsille

Toinen kohu seurasi hetkeä myöhemmin, kun Mattel julkaisi elokuvan julkaisun yhteydessä Glindaa ja Elphabaa muistuttavia nukkeja. Barbie-firman nukkejen pakkauksiin oli määrä lisätä linkki elokuvan promosivuille.

Pakkauksen suunnittelussa kävi kuitenkin valtava moka, kun wickedmovie.com-verkko-osoitteesta jätettiin sana "movie" pois. Pelkällä wicked-sanalla osoite johtaa pornosivustolle, jota siis markkinoitiin suoraan alaikäiselle kohderyhmälle.

Mattel reagoi asiaan The Guardianin mukaan nopeasti, kiskaisi nuket pois myynnistä ja pyysi anteeksi. Jo kotitalouksiin ehtineistä pakkauksista kehotettiin hankkiutumaan eroon, ja sen sisältämän verkkosivun kerrottiin olevan lapsille sopimaton.

Erikoista käytöstä

Edes pornokohu ei jäänyt viimeiseksi elokuvan ympärillä alkaneeksi somehälyksi. Myös leffan päätähtien käytös haastatteluissa on aiheuttanut hämmennystä ja jopa huolta faneissa.

Ariana ja Cynthia ovat antaneet lukuisia haastatteluita, joiden aikana he ovat alkaneet syystä tai toisesta itkemään. He ovat ottaneet kaikkiaan kuusi "ystävätatuointia" elokuvaprojektin muistoksi.

He myös kehuvat toimittajia tavalla, joka on tähdiltä hyvin erikoista.

– Olet ollut tämän päivän valo, he kiittelivät erästä toimittajaa haastattelun jälkeen.

Vaikka ystävällisyys sinänsä ei ole erikoista eikä varsinkaan haitallista, on monien huomio kiinnittynyt siihen, kuinka epäaidolta se vaikuttaa. Kommentteja on valtavat määrät esimerkiksi pressikiertueelta tehtyjen Instagram-kelojen alla.

– Tuntuu siltä, kuin he kilpailisivat siitä, kumpi on kiltimpi ja parempi ihminen. Tämä tuntuu Saturday Night Live -sketsiltä, pohtii eräs Instagram-käyttäjä.

– Miksi he kuulostavat siltä kuin he olisivat kultissa? ihmettelee toinen.

– Heistä kumpikin on muuttunut huomattavasti, joku vaikuttaa olevan vialla.

– Ja ihmiset uskovat tämän tason epäaitoutta?

Teatterinörttejä

Jotkut fanit ovat kuitenkin huomanneet, että yksin tehdyissä haastatteluissa Ariana ja Cynthia ovat käyttäytyneet "normaalimmin".

– Kyse on vain teatraalisuudesta näille teatterinörteille, kuittaa eräs muiden fanien huolestuneet pohdinnat.

Wicked-elokuva sai ensi-iltansa Suomessa 22. marraskuuta.