Voicessa ihastuttava Ricardo Grönfors eli vuosia lastensuojelun hoivissa – tällainen on hänen taustansa

Voicessa ihastuttava Ricardo Grönfors eli vuosia lastensuojelun hoivissa – tällainen on hänen taustansa
Ricardo Grönfors

Ricardo Grönforsin laulutaidot ovat mykistäneet niin The Voice of Finland -tähtivalmentajat kuin tv-katsojat.

Yksi The Voice of Finland -laulukisassa mukana olevista on 18-vuotias, Kankaanpäästä kotoisin oleva Ricardo Grönfors.

Nuori mies on edennyt knock out -vaiheeseen. Tulevana sunnuntaina 30.3. nähdään, pääseekö ennakkosuosikiksi nimitetty laulaja jatkoon. Ricardo on hurmannut Maija Vilkkumaan ja muut tähtivalmentajat tummalla äänellään.

Ricardo on kertonut avoimesti ohjelmassa olleensa lastensuojelun asiakas. Hän on kertonut olleensa vuosia sijoitettuna lastensuojelun hoivissa ja päässeensä sen myötä pois pahoilta teiltä.

Hän kertoo sunnuntaina nähtävässä jaksossa, että lastensuojelu oli hänen pelastuksensa. Ricardo kertoo haluavansa näyttää esimerkkiä muille nuorille, että lastensuojelu on oikeasti hyvä asia, eikä sellainen, jota tulisi pakoilla tai pelätä.

– Sieltä voi saada paljon hyvää sun tielle. Kuunnelkaa ja perehtykää, Ricardo toteaa.

Sunnuntain jaksossa Ricardo Grönros esittää mykistävän kappaleen.
Sunnuntain jaksossa Ricardo Grönros esittää mykistävän kappaleen.

Superainutlaatuinen

Ricardolla on karttunut kokemusta ennen TVOF-ohjelmaa myös muualta laulun saralta. 

Hän voitti vuonna 2023 vain 16-vuotiaana tangonuoren tittelin Seinäjoen tangomarkkinoilla. Hän tekee itse musiikkia Spotify-palveluun ja Youtubeen artistinimellä Ricu. Laulaja on todennut TVOF-ohjelmassa, ettei koe tärkeimpänä voittamista, vaan sen, että saisi tehdä musiikkia työkseen.

Ricardo on yksi ohjelman ennakkosuosikeista. Nuoren miehen tumma ja karismaattinen ääni on hurmannut katsojat, ja hänen esityksensä ovat keränneet sosiaalisessa mediassa paljon ylistäviä kommentteja.

Tulevan sunnuntain jaksossa Ricardo täräyttää lavalla Haloo Helsingin Rakas-kappaleen.

Arttu Wiskari on häkeltynyt miehen pysäyttävästä esityksestä.

– Hän on The Voice of Finlandin voittajasuosikki. Sä olet yks kiinnostavimpia laulajia koko skabassa. Sulla on niin superainutlaatuinen lauluääni. Noita ei tule vastaan, melkein ikinä. Huippuveto, Arttu Wiskari ylistää.

The Voice of Finland -ohjelman kauden viimeinen knock out -taisto Nelosella ja Ruudussa sunnuntaina 30.3.