Viimeinen Downton Abbey -leffa huipentuu häpeälliseen skandaaliin

Viimeinen Downton Abbey -leffa huipentuu häpeälliseen skandaaliin
Downton Abbey

Yleisö näkee kartanon väen viimeisen kerran ensi syyskuussa.

Rakastetun Downton Abbey -sarjan kolmas ja viimeinen elokuva saa ensi-illan 12. syyskuuta.

– Tuntuu uskomattomalta ja tunteikkaaltakin olla taas yhdessä. Palasimme yhteen kuin emme olisi koskaan eronneetkaan, näyttelijä Michelle Dockery iloitsee tuotannon julkaisemalla videolla.

Universal Pictures julkaisi elokuvasta trailerin, josta käy ilmi, että Crawleyn-perheen ja heidän palvelusväkensä tarina huipentuu häpeälliseen skandaaliin, joka on murentaa aatelissuvun maineen ja aseman.

Kosija astuu kuvioihin

Yksi tv-sarjan vakionäyttelijöistä loistaa kolmannessa elokuvassa poissaolollaan – Matthew Goode, joka esitti Lady Mary Crawleyn toista aviomiestä Henry Talbotia.

Syy tähän selviää elokuvan trailerista: Mary ja Henry ovat eronneet.

Avioero paljastuu kaikelle kansalle kesken juhlagaalan, mikä syöksee Lady Maryn ja hänen perheensä kohun syövereihin.

Ajankohta erolle on mitä pahin, sillä suvun patriarkka Granthamin jaarli Robert Crawley (Hugh Bonneville) on juuri siirtänyt Downton Abbeyn Maryn vastuulle.

Downton Abbeyssa koetaan kolmannessa elokuvassa sukupolvenvaihdos, kun kartanon valta siirtyy jaarlin vanhimmalle tyttärelle.
Downton Abbeyssa koetaan kolmannessa elokuvassa sukupolvenvaihdos, kun kartanon valta siirtyy jaarlin vanhimmalle tyttärelle.

Skandaalin keskellä tapahtuu myös hyvää. Maryn elämään astuu uusi mahdollinen kosija, jota näyttelee Alessandro Nivola.

– Teoriassa oli vaikea päästä sisälle työyhteisöön, joka on tehnyt töitä yhdessä 15 vuotta. He ovat kuin perhe. Etuni oli, että olen urani aikana näytellyt useiden kanssa, kuten Hugh Bonnevillen. Dominic West taas on perhetuttuni, ja Paul Giamattin olen tuntenut jo 17-vuotiaasta lähtien, Alessandro kertoi ScreenRantille.

Uusi vuosikymmen

Downton Abbey: The Grand Finale -elokuvassa katsojat pääsevät vielä kerran tapaamaan useimmat kartanon pitkäaikaiset hahmot.

Downton Abbey 3 kuvattiin kesällä 2024.
Downton Abbey 3 kuvattiin kesällä 2024.

Elokuvassa ovat Robert Crawleyn ja Lady Maryn lisäksi mukana muun muassa Cora Crawley (Elizabeth McGovern), Edith Crawley (Laura Carmichael), Anna Smith (Joanne Froggatt), John Bates (Brendan Coyle), herra Carson (Jim Carter) ja rouva Patmore (Lesley Nicol).

Kirjailija Julian Fellowesin luoma Downton Abbey esitettiin ensimmäisen kerran televisiossa vuonna 2011. Sarjaa tehtiin kuusi tuotantokautta.

Tarina alkoi vuodesta 1912, ja kausien aikana käsiteltiin vuosisadan alun merkittäviä tapahtumia, kuten ensimmäinen maailmansota ja tappava espanjantauti.

Downton Abbey 3 -elokuvassa tarina on edennyt 1930-luvulle.

Video: Downton Abbey 3 -elokuvan traileri.