Viikon suoratoistotärpit: Colin Farrell tähdittää odotettua Netflix-trilleriä

Viikon suoratoistotärpit: Colin Farrell tähdittää odotettua Netflix-trilleriä
Conclave. Kuva: Netflix

Uhkapelimaailmaan sijoittuvan Ballad of a Small Player -elokuvan on tehnyt Oscar-palkittu ohjaaja.

Viikon suoratoistotärpeissä myös Emma Thompsonin ja Famke Janssenin tähdittämät rikossarjat, uutta tanskalaista nordic noiria sekä dokumentti suomensukuisesta sarjamurhaajasta, joka toi Charlize Theronille Oscarin.

Uhkapelurin kujanjuoksu

Ballad of a Small Player

Netflix KE 29.10.

Ohjattuaan Conclaven, yhden viime vuoden parhaista elokuvista, saksalaisohjaaja Edward Berger palasi Netflixille, joka julkaisi vuonna 2022 Bergerin neljä Oscaria voittaneen läpimurtoelokuvan Länsirintamalta ei mitään uutta.

Ballad of Small Player perustuu Lawrence Osbornen vuoden 2014 romaaniin, joka kertoo korkeiden panosten uhkapelaajasta Lord Doylesta. Tarinassa Doyle pakenee velkojaan ja menneisyyttään Macaon luksuskasinoiden neonvaloihin ja kohtaa korttipöydässä salaperäisen naisen, joka saattaa olla hänen pelastuksensta tai lopullinen turmionsa.

Pääosaa esittävä Colin Farrell on todennut roolin olleen kiinnostava mutta haastava. 

– Doyle on, kuten useimmat narkomaanit, narsisti, joka näkee maailman vain omien halujensa ja tarpeidensa kautta. Myös paikan päällä Macaossa kuvaaminen oli kiehtovaa mutta mielipuolista, Farrell kertoo Netflixin haastattelussa.

Uhkapelidraaman muissa keskeisissä osissa nähdään Oscar-voittaja Tilda Swinton, brittinäyttelijä Alex Jennings (Susipalatsi, MobLand) sekä Kiinan Hollywood-tähtiin kuuluva Fala Chen (Godzilla x Kong: The New Empire).

Syvällä maan uumenissa

Kaivos

Viaplay MA 27.10.

Uusi työpaikkareality vie syvälle Pohjois-Ruotsin kaivoksiin. Sarja sukeltaa arkeen, jossa toimitaan yhdessä maailman edistyneimmistä ja samalla haastavimmista työympäristöistä: Kiirunan ja Malmbergetin rautamalmikaivoksissa sekä Jällivaaran lähellä sijaitsevassa massiivisessa Aitik-kuparikaivoksessa.

Kaivos seuraa työntekijöitä, jotka pitävät päivittäin yllä Ruotsin raaka-ainevirtaa ja hyödyntävät samalla uraauurtavaa tekniikkaa, maailman johtavia turvallisuusjärjestelmiä ja maailman suurimpiin kuuluvia koneita.

Kaivos
Kaivos

Piilokyttä säälii kohdettaan

Legenda

Netflix MA 27.10.

Odotettu tanskalainen rikosdraamasarja kertoo vastavalmistuneesta poliisista, Teasta (Clara Dessau), joka ryhtyy peitetehtävään ystävystyäkseen vaikutusvaltaisen huumepomon vaimon, Ashleyn, kanssa. Mitä lähemmäs Tea pääsee Ashleyn (Maria Cordsen) ja tämän miehen brutaalia maailmaa, sitä säälivämmäksi Tea muuttuu hänen uutta ystäväänsä kohtaan.

Netflixin aiempien tanskalaissarjojen kuten Kastanjamies ja Reservatet tapaan Legenda sekoittaa psykologista, hyvän ja pahan välistä rajankäyntiä tutkivaa henkilödraamaa sekä väkivaltaista rikostrilleriä.

Legenda
Legenda

Oikeutta hakemassa

Stacey Dooley: Raiskausoikeudenkäynti

Yle Areena MA 27.10.

Brittiläinen tähtitoimittaja Stacey Dooley seuraa kolmen vuoden ajan kolmea nuorta naista, jotka ovat tehneet rikosilmoituksen raiskauksesta ja odottavat oikeudenkäyntiä. Naisten elämä ei ole entisellään ja prosessi tuntuu ylivoimaiselta, mutta toivo oikeuden saamisesta motivoi heitä jatkamaan.

Kaksiosainen dokumenttisarja julkaistaan Areenaan jo nyt. TV2:lla sarja nähdään vasta tammikuun 2026 lopulla.

Stacey Dooley: Raiskausoikeudenkäynti
Stacey Dooley: Raiskausoikeudenkäynti

Emma tähdittää dekkarisarjaa

Down Cemetery Road

Apple TV+ KE 29.10.

Kirjailija Mick Herron tunnetaan Jackson Lamb -vakoojadekkareista, joiden pohjalta Apple on tuottanut ilmiömäisen suositun Slow Horses -sarjan. Herronin toinen luomus on yksityisetsivä Zoë Boehm, joka on seikkaillut neljässä dekkarissa. Näistä ensimmäisenä ilmestyi Apple-sarjaksi nyt sovitettu Down Cemetery Road, jossa Boehmia esittää Oscar-voittaja Emma Thompson.

Kahdeksanosaisen tarinan alussa talo räjähtää Oxfordin esikaupunkialueella ja nuori tyttö katoaa. Naapuri Sarah (Luther- ja The Affair -sarjojen Ruth Wilson) kehittää tytön löytämisestä pakkomielteen ja palkkaa avukseen Boehmin. Yhdessä naiset paljastavat hätkähdyttävän salaliiton, johon liittyy useita kuolleeksi luultuja ihmisiä.

Down Cemetery Road
Down Cemetery Road

Kauhuohjaaja sovitti klassikon uusiksi

Hedda

Prime Video KE 29.10.

Lahjakas yhdysvaltalainen Nia DaCosta ohjasi kauhuelokuvien Candyman (2021) ja 28 vuotta myöhemmin: Luutemppeli (ensi-ilta 16.1.2026) välissä kehutun, modernisoidun tulkinnan Henrik Ibsenin vuoden 1891 klassikkonäytelmästä.

Tessa Thompson (Creed I-III, Hävitys) vakuuttaa nimiroolissa juuri naimisiin menneenä Heddana, joka säteilee tyyneyttä mutta kätkee sisäänsä levottomuuden. Kun manipuloiva Eileen Lovberg (Nina Hoss) palaa odottamatta hänen elämäänsä, Heddan huolellisesti varjeltu julkisivu uhkaa murentua.

Hedda
Hedda

Tositarina Monster-leffan takaa

Aileen: Sarjamurhaajien kuningatar

Netflix TO 30.10.

Aileen Wuornos oli amerikansuomalainen sarjamurhaaja, joka teloitettiin vuonna 2002. Wuornos tunnusti tappaneensa seitsemän miestä, jotka olivat Aileenin mukaan yrittäneet raiskata hänet hänen toimiessaan seksityöläisenä. Wuornos kuitenkin myönsi myöhemmin, että hän valitsi uhrinsa etukäteen eikä tappanut miehiä vain itsepuolustukseksi.

Wuornosista on tehty dokumentteja sekä elokuva Monster, josta Charlize Theron voitti Oscarin vuonna 2004. Uusi Netflix-dokumentti sukeltaa Wuornosin monimutkaiseen henkilöhistoriaan ja antaa puheenvuoron niille, jotka tunsivat hänet parhaiten. Mukana on myös Aileenin haastatteluja, jotka on tehty kuolemaantuomittujen osastolla.

Aileen: Sarjamurhaajien kuningatar
Aileen: Sarjamurhaajien kuningatar

Petetty Betty janoaa kostoa

Amsterdam Empire

Netflix TO 30.10.

Bond-tyttönäkin tunnettu hollantilainen Hollywood-tähti Famke Janssen (X-Men, Taken) näyttelee pitkästä aikaa äidinkielellään sarjassa, joka sijoittuu Amsterdamin kannabispiireihin. Janssen esittää entistä poptähti Bettyä, joka on naimisissa kaupungin kannabiskahvilabisnestä johtavan Jackin kanssa. Mutta kun Jack jää kiinni suhteesta tunnetun naistoimittajan kanssa, päättää loukattu Betty viedä mieheltään kaiken.

Famken rinnalla seitsemänosaisessa sarjassa nähdään Hollannin arvostetuimpiin näyttelijöihin lukeutuvat Jacob Derwig (Blood Pact, Vastarintaliikkeen pankkiiri) ja Elise Schaab (Netflix-sarjat Ferry ja Undercover).

Amsterdam Empire
Amsterdam Empire

Mike yrittää pelastaa veljensä

Mayor of Kingstown + The Witcher – Noituri, 4. Kausi

SkyShowtime + Netflix TO 30.10.

Jeremy Renner palaa Kingstownin vankilakaupunkia pyörittävän Mike McCluskyn osaan kovan Taylor Sheridan -sarjan neljännellä kaudella. Tarina jatkuu suoraan edellisen kauden lopetuksesta, jossa Miken veli Kyle (Taylor Handley) pidätettiin toisen poliisin ampumisesta. Nyt Mike tekee kaikkensa suojellakseen brutaaliin vankilasysteemiin joutuvaa pikkuveljeään.

Sheridanin ja Handleyn lisäksi Tobi Bamtefa, Hugh Dillon ja moni muu tuttu näyttelijä palaa rooleihinsa. Uusina tulokkaina nähdään Sopranos-tähti Edie Falco sekä The Walking Dead -sarjoista tuttu Lennie James.

Samana päivänä Netflixillä käynnistyy fantasiasarjan The Witcher – Noituri neljäs kausi, jota tähdittävät Liam Hemsworth, Laurence Fishburne sekä pian Marianne Faithfullia suomalaisen Zaida Bergrothin ohjaamassa henkilökuvassa esittävä Freya Allan.

Mayor of Kingstown
Mayor of Kingstown