Viekö tekoäly elokuva-alan työt? Huipputuottaja lykkäsi 800 miljoonan dollarin studionhanketta

Viekö tekoäly elokuva-alan työt? Huipputuottaja lykkäsi 800 miljoonan dollarin studionhanketta
Tyler Perry

Hollywoodin monitoimimies Tyler Perry on huolissaan ihmisten työpaikkojen puolesta.

Tyler Perry on näyttelijä-ohjaaja-tuottaja, jonka Forbes-talouslehti on listannut yhdeksi Hollywoodin kovapalkkaisimmasta miehistä. Meikäläisittäin hänen tunnetuimpia töitään on muun muassa Oscar-elokuva Preciousin tuottaminen, Vice-elokuvassa näytteleminen ja uuden Netflix-elokuvan Mea Culpa ohjaaminen ja käsikirjoittaminen.

Vaikutusvaltainen Perry oli suunnittelemassa Atlantassa sijaitsevan tv- ja elokuvastudionsa laajentamista, mutta nyt 800 miljoonan dollarin hanke on laitettu jäihin. Syynä ovat Perryn huolet siitä, että tekoälyn käyttäminen tekee lähitulevaisuudessa monet perinteiset kuvaustavat hyödyttömiksi ja liian kalliiksi.

– Olen seurannut tekoälyn kehitystä tarkasti. Aivan viimeaikojen tekniset loikat saavat ymmärtämään, että se tulee vaikuttamaan kaikkien työhön näyttelijöistä leikkaajiin ja kuvauspaikkojen kuskeihin, Perry sanoo The Hollywood Reporterin haastattelussa.

– Mekin olimme rakentamassa muun muassa 12 uutta studiotilaa, mutta nyt se vaikuttaa turhalta rahankäytöltä, kun kaikki voidaan kohta tehdä syöttämällä tekstiä ja ohjeita tekoälyohjelmiin. On pakko kehitellä jotain säätelytoimia kaikkien työpaikkojen säilymisen vuoksi. Jos sellaisia ei tehdä, en näe mahdollisuutta, että kaikki tulevat selviytymään, Perry uskoo.

Tyler Perry sai oman sketsihahmoelokuvansa Netflixiin

Tuottajan ominaisuudessa Perrylle on hyödyksi tehdä asioita kustannustehokkaasti, mutta hän tuntee huolta muiden tv- ja elokuvatyöläisten puolesta.

– Elokuvayhtiöt haluavat totta kai säästää kustannuksissa, mutta toivottavasti heiltä löytyisi syvempää ymmärrystä ja tiettyä myötätuntoa ihmisyyttä kohtaan, ettei vuosia uraa luoneiden tekijöiden työt katoa alta, Perry murehtii.

Tyler Perry on käsikirjoittanut, ohjannut ja tuottanut uuden Netflix-elokuvan, Kelly Rowlandin tähdittämän Mea Culpan.
Tyler Perry on käsikirjoittanut, ohjannut ja tuottanut uuden Netflix-elokuvan, Kelly Rowlandin tähdittämän Mea Culpan.