Väsynyt maajussi-Tarja kadotti 2000 euroa
Tarjan arki täyttyy töistä.
Rakkaat maajussit -sarjan viidennessä jaksossa Tarja on töiden uuvuttama. Viides jakso on jo nähtävillä MTV Katsomo+ -tilauksella.
Katso video: Mitä maitoa Maajussille morsian -osallistujat ostavat?
Paljon töitä
Tarja oli jo tottunut hiljaisempaan vaiheeseen, kunnes kesän mansikkasesonki aiheutti työsuman.
– Aina ajattelen, että eihän tässä tätä työtä niin hirveästi ole. Sitten boom, mansikkakausi alkaa ja muistan, että oho tälläistahan tämä nyt sitten on, Tarja kertoo töistään.
Päivät kuulostavat toden teolla rankoilta. Tarjan mukaan töitä paiskitaan aamukuudesta iltayhdeksään. Siihen kun lisätään elämän muut asiat, ei unelle jää paljon aikaa.
Menivätkö rahat kankkulan kaivoon?
Valitettavasti välillä univelat täytyy maksaa, joskus kirjaimellisestikin. Tällä kertaa väsymys kostautui mokan seurauksena.
– Kaksi päivää on käännetty kaikki paikat ympäri, kun kaksi tonnia olin tyrkännyt jonnekin ja ajattelin, että ne varmaan sillä pankkiautomaattireissulla hävisi, Tarja tilittää kadonneista pennosista.
Tarina sai lopulta onnellisen käänteen, sillä rahat löysivät tiensä takaisin omistajalleen.
– No, nyt ne löytyivät, minulla ei ollut minkäänlaista mielikuvaa mihin olin ne tyrkännyt, Tarja toteaa.
Uni on tärkeää
Hän kertoo yrittäneensä nukkua enemmän, jotta vastaavaa huolimattomuutta ei ilmenisi jatkossa. Tulevana yönä unet tosin jäävät vähiin, koska hän on menossa ystäviensä sekä miesystävänsä Markon kanssa Lapinlahdelle Juusto- ja viinijuhlille. Tarjan mukaan kekkereissä pitäisi jaksaa valvoa myöhään.
Oikealla tiellä kuitenkin ollaan, sillä edellisiltana Tarja oli kuitenkin painunut pehkuihin jo puoli kymmenen aikaan.
Rakkaat maajussit on katsottavissa MTV3-kanavalla maanantaisin klo 21 ja MTV Katsomo-palvelussa heti vuorokauden vaihduttua.