Välikohtaus Temppareiden kuvauksissa – Sami Kuronen jahtaa karannutta naista
Temptation Island Suomessa nähdään poikkeuksellinen tilanne.
Temptation Island Suomen 14. jaksossa koetaan jälleen draamaa, kun Nikin kumppani Eleni ei pidä näkemästään. Jakso on katsottavissa Ruutu+:ssa 5.11.
Katso video: TIS-Niki kertoo Ex on the beach -sarjaan osallistumisesta
Hyvän yön pusut
Edellisiltana viettelysten saaren huviloilla on juhlittu antiikin ajan tooga-bileiden merkeissä. Miesten villalla Niki tuli nauttineeksi kohtuullisen suuren määrän alkoholia. Aamulla mies ei muista edellisillan tekosiaan.
Tähän saakka Niki on pysynyt suhteellisen kaidalla tiellä, eikä hairahduksia ole juuri ollut. Nyt hänen ja Elenin rajat ovat kuitenkin rikkoutuneet.
Mies on muun muassa kehunut sinkku-Milkaa. Hän jopa sanoi, että naisessa on potentiaalia.
– Sun kanssa on helvetin hyvä olla.
– Sä olet perkeleen rakas, kuuluvat miehen lauseet.
Lisäksi hän kosketteli ja halaili muitakin naisia illan aikana sekä suukotti useille ihmisille hyvän yön pusut otsalle.
"Mun ei tarvii jäädä kattoon"
Iltanuotiolla Eleni seuraa miehen toilailuja järkyttynein ilmein.
– Ei v**tu, mä sanon tota pellee, pettynyt Eleni tuhahtaa.
Videon loputtua hän ryntää pois iltanuotiolta. Kamerat seuraavat, kun juontaja Sami Kuronen lähtee karkulaisen perään.
– Se pusu otsalle on mulle. Se sano, että se ei tuu kenellekkään muulle antaa. Sit se selittää, että sillä on hyvä olla sen toisen naisen kanssa, niin miksi se on sit mun kanssa?
– Mun ei tarvii jäädä kattoon sitä paskaa yhtään enempää, se voi tehä v**tu ihan mitä saatana haluaa, Eleni avautuu tuntemuksistaan.
Sami yrittää lohduttaa Eleniä.
– Jos sulla on halua vielä jatkaa ja tästä asiasta keskustella, niin nyt sulla on mahdollisuus nähdä, mitä mies sille asialle tekee, Sami sanoo ja antaa Elenille halin.
– Emmä halua enää nähä sitä, jos se on tota, Eleni päättää.
Temptation Island Suomi keskiviikkoisin ja torstaisin Ruudussa.