Vakavasti sairastunut Céline Dion tekee yllätyspaluun – päätähuimaava palkkio

Vakavasti sairastunut Céline Dion tekee yllätyspaluun – päätähuimaava palkkio
Celine Dion

Poplegenda esiintyy Pariisin olympialaisten avajaisseremoniassa.

Variety-lehti uutisoi, että Céline Dion tekee paluun lavoille Pariisin olympialaisten avajaisseremoniassa 26. heinäkuuta.

Kyseessä on poplaulajan ensimmäinen esiintyminen sen jälkeen, kun hän keskeytti kiertueensa ja vetäytyi julkisuudesta vuonna 2022 saatuaan diagnoosin neurologisesta sairaudesta, jäykkyysoireyhtymästä. Céline joutui keskeyttämään vuoden 2022 maailmankiertueensa, sillä sairaus vaikuttaa hänen kykyynsä laulaa.

Varietyn lähteiden mukaan Céline saapui maanantaina Pariisiin, ja majoittuu Champs-Élysées-kadulla sijaitsevassa hotellissa. Royal Monceau -hotellissa yöpyy myös toinen artisti, nimittäin Lady Gaga, jota epäillään toiseksi mahdolliseksi avajaisseremonian esiintyjäksi.

TMZ-median mukaan Céline tienaa esiintymisestään olympialaisissa 2 miljoonaa dollaria.

Vihjaus paluusta

Poplegenda vihjaili Vogue France -lehden haastattelussa, että paluu keikkalavoille voisi olla lähellä.

– Olen päättänyt työskennellä koko kehollani ja sielullani, päästä vapaisiin, lääketieteellisen tiimin kanssa. Haluan olla paras mahdollinen versio itsestäni. Tavoitteeni on nähdä Eiffel-torni uudelleen! Céline kertoi tuolloin.

Hän kertoi lehdelle työskentelevänsä päivittäin saadakseen lisää voimaa.

– Neljän vuoden ajan olen sanonut itselleni, etten ole valmis, Céline kertoi.

Hän myös sanoi, että ei voi varmaksi sanoa, milloin hän tekisi paluun. Nyt kuitenkin näyttäisi siltä, että laulaja esiintyy pariisilaisen maamerkin edessä, sillä avajaisseremonia järjestetään Seine-joen varrella, ja se huipentuu Trocaderon lähelle, jossa Eiffel-torni sijaitsee.

Historiallisesti avajaisseremonia järjestetään ensimmäistä kertaa stadionin ulkopuolella. Se esittelee Pariisin ikonisia paikkoja kooten yhteen 3500 näyttelijää, tanssijaa ja muusikkoa.

Céline on ennenkin esiintynyt olympialaisten avajaisissa. Hän esiintyi vuoden 1996 Atlantan olympialaisten avajaisseremoniassa.

Olympialaisten avajaisseremonia TV2-kanvalla ja Yle Areenassa perjantaina 26. heinäkuuta.