Vain elämää -tähdet ottivat yhteiset tatuoinnit – tältä ne näyttävät
Kaikki alkoi artistien yhteisestä sisäpiirivitsistä.
Televisiossa parhaillaan pyörivän Vain elämää -kauden tähdet päätyivät kuvausten jälkeen hellyyttävään ratkaisuun.
Laulaja Johannes Brotherus painetestissä:
Maanantaina (10.11.) Ylex julkaisi ensimmäisen jaksonsa uudesta Tyynyjuttui-sarjasta, jossa musiikkitoimittaja Katri Norrlin haastattelee julkisuudesta tuttuja henkilöitä rennossa makuuhuoneympäristössä.
Sarjan ensimmäisessä jaksossa on vieraana Euroviisuista maailman maineeseen singahtanut Käärijä eli Jere Pöyhönen, joka tähdittää myös uutta Vain elämää -kautta.
Jakson aikana keskustelu siirtyy luonnollisesti musiikkiohjelman kulisseihin. Käärijä vetää t-paidan hihaansa sivuun esitelläkseen robotti-aiheista tatuointiaan.
Katso alta video, jossa Käärijä esittelee tatuointiaan:
Käärijän piirros ikuistui iholle
Robotti on ollut yksi Vain elämää -tähtien tämän kauden sisäpiirivitseistä. Vitsi sai alkunsa Käärijän päivänä, kun artisti hassutteli robottihahmona.
Juttu sai jatkoa Jonna Tervomaan päivänä, kun Käärijä taiteili robotin myös paperille. Johannes Brotherus nappasi Käärijän teoksesta kuvan, ja lopulta pieni piirroshahmo päätyi tatuoinnin muodossa myös useiden Vain elämää -tähtien iholle.
– Te ootte ottaneet niinkuin tiimitatuoinnit, Katri hymyilee.
– Joo, minä, Johannes, Viivi ja Lauri, Käärijä luettelee.
Johannes, Viivi ja Lauri Haav eivät ole tiettävästi esitelleet tatuointejaan, mutta Käärijän mukaan kuva on kaikilla sama.
Muut tuotantokauden artistit Mikki Kauste, Pelle Miljoona, Jonna Tervomaa ja Vesta eivät siis ole yhtyneet tatuoinnin muodossa leikkiin.
Vain elämää Nelosella ja Ruudussa perjantaisin.