Uusista Putous-näyttelijöistä tihkuu vihjeitä – näitä nimiä katsojat veikkaavat

Tulevalla kaudella nähdään kuusi näyttelijää, joista neljä ovat ohjelmassa untuvikkoja ja kaksi konkaria.
Putous käynnistyy jälleen tv:ssä suorina lähetyksinä 8. helmikuuta. 17. kauden juontajana jatkaa Niina Lahtinen. Uudet näyttelijät julkistetaan maanantaina 3. tammikuuta.
Kauden näyttelijöistä on julkaistu yhteiskuva sekä menneen viikon aikana yksilökuvia, joiden yhteyteen on kirjoitettu näyttelijöiden guilty pleasures eli vapaasti suomennettuna syylliset nautinnot. Näyttelijät ovat sumennettuna kuvissa.
Yhden näyttelijän nautinto on Kulta Jaska 2, toisen emomusiikki, kolmannen doomscrollaus, neljännen hupeneva herkkukaappi, viidennen Tapio Rautavaaran kuuntelu saunassa ja kuudennen Mamban biisit.
Katsojat ovat arvuutelleet vihjeiden perusteella ohjelman Facebook-seinällä ja Instagram-tilillä, ketkä voisivat olla ensi kaudella mukana. Useissa arvauksissa esille on nostettu muun muassa Riku Nieminen, Sanna Stellan ja Aku Sipola.
– Ihan selkeä Riku Nieminen oli tuo yksi.
– Joonas Kääriäinen.
– Voisiko olla Riku Nieminen ja Aku Hirviniemi?
– Voisiko olla niin, että Ushma Olava ja Nicklas Pohjola jatkavat?
– Jännittävää. Ihan kuin kuvassa näyttäisi olevan Ushma Olava! Tulevalla Putous-kaudella voisi olla mukana esimerkiksi legendaariset Aku Hirviniemi, Jussi Vatanen ja Riku Nieminen.
– Sanna Stellan.
– Hän voisi olla Aku Sipola.
Putous 8.2. alkaen MTV Katsomossa ja MTV3:lla.