Uusi Selviytyjät-kausi alkaa – mukana paralympiaurheilija

Uudella kaudella kilpaillaan Fidzillä.
Selviytyjistä alkaa jo 43. kausi MTV:llä lauantaina 8. kesäkuuta. Kaudella kisataan ja juonitellaan kaukaisella Fidzin saarella.
Kausi on kuvattu vuonna 2022, jolloin se myös esitettiin jo Yhdysvalloissa. Mukana on 18 kilpailijaa, jotka jaetaan aluksi kolmeen joukkueeseen. Kilpailijoiden ikähaarukka on 19–51, ja miljoonan dollarin palkintoa on jahtaamassa muun muassa paralympiajuoksija Noelle Lambert. Juontajana toimii tuttu ja turvallinen Jeff Probst.
Jo heti ensimmäisessä jaksossa alkaa tapahtua, ja kilpailijat joutuvat haastamaan itsensä heti kättelyssä. Kaksi heimoa joutuu valitsemaan lisähaasteen, jossa koetellaan joko hoksottimia tai fyysistä kestävyyttä. Juonittelu myös alkaa välittömästi, ja liittoja solmitaan vinhaa vauhtia.
Kotimainen versio Selviytyjistä nähdään syksyllä Nelosella. Malesiassa järjestetyn tuotannon kuvaukset ovat juuri päättyneet.
Selviytyjät lauantaisin MTV3:lla ja MTV Katsomossa.
