Uskomaton sattuma! Elena Leeve valittiin tähdittämään Utö-sarjaa – näyttelijällä sukujuuria Utön saarella: "Kuvasimme talossa, jossa isoäitini isoisä asui"

Moni ei välttämättä ennen tätä ole kuullut Utöstä, mutta Elena Leevelle paikka on hämmästyttävän tuttu.
Näyttelijä Elena Leeve tähdittää 18. tammikuuta alkavaa Nelosen uutuussarjaa Utö. Osa mysteeritrillerin kuvauksista tapahtui oikeasti Utöllä, Suomen eteläisimmällä asutulla saarella.
Moni ei välttämättä ennen tätä ole kuullut Utöstä, mutta Elena Leevelle paikka on hämmästyttävän tuttu. Hänellä on sukujuuria saarella.
– Isoäitini isoisä syntyi Utöllä ja työskenteli oli Utön majakanvartijana, Elena kertoo Katsolle.
Elena kertoo, että oli hämmentynyt saatuaan puhelun, jossa häntä pyydettiin mukaan Utöön juurikin hänen oman siteensä kautta.
– Se oli uskomaton sattuma! Voitte kuvitella, miten innoissani sukulaiset olivat siitä, hän hymähtää.
Sattumat eivät kuitenkaan lopu siihen.
– Talo, missä kuvasimme henkilöni ja Joonas Saartamon henkilön kotia oli sattumalta se talo, missä isoäitini isoisä asui. Se oli ihmeellistä.
Tästä syystä Onnela-tähti Elena Leeve ei yritä imitoida Solsidania
Elena ei ollut ennen kuvauksia vuosiin käynyt Utöllä.
– Olen lapsena ollut siellä kaksoseni ja isäni kanssa juuri sukuasioiden takia. Paljon sukulaisiamme on haudattu sinne ja lähisaarille, ja tuntui tavallaan siltä, että tein matkaa omaan perhehistoriaan, hän miettii.
Nyt myös Elenan jälkikasvu pääsi tutustumaan saareen kuvausten myötä.
– Oma poikani tuli Utölle viimeiseksi kuvausviikoksi äitini kanssa. Kävimme isoäitini isoisän vanhassa talossa sen nykyisten asukkaiden luona kyläilemässä. Poikani pomppi trampoliinilla siinä talon edessä, ja se tuntui tosi hienolta, Elena hymyilee.

Nautin eristyksestä
Itse saari voi näyttäytyä melko karuna ja hurjana paikkana, jota merituulet pieksevät ja jossa ollaan eristyksissä muusta maailmasta. Saarelle matkaakin lautalla liki viisi tuntia.
Elenaa saaristoelämä ei jännittänyt tippaakaan.
– Olemme viettäneet paljon aikaa merellä ja saaristossa, kun olin lapsi. Minusta on esimerkiksi ihanaa, kun on pimeää yöllä ja tähtitaivas näkyy. Koin olevani tosi turvassa.
Eristyneisyyskin tuntui näyttelijästä positiiviselta.
– Nautin siitä tosi paljon. Siitä sai tosi paljon, että oma arki ja elämä jäi hetkeksi tauolle. Se auttoi roolin ja sarjan tekemisessä, että sai olla noissa olosuhteissa pitkään.
Utö-sarja alkaa Nelosella 18. tammikuuta.
Käärmeet piinasivat Utö-sarjan kuvauksia – Pihla Viitala paljastaa: "Se on aika hardcore-paikka"
Juttua muokattu 15.1.2024 klo 15.45: Korjattu Elenan isoäidin isoisän asuneen saarella.