Tunnistaisitko enää Frasier-sarjan neuroottista Niles Cranea? Tästä syystä David Hyde Pierce kieltäytyi uusista jaksoista

Frasierin uusissa jaksoissa on jätetty hyvästit Seattlelle.
Kelsey Grammerin esittämä hahmo Frasier Crane on jälleen herätetty eloon.
Viime viikolla yhdysvaltalainen Paramount+ -suoratoistopalvelun ohjelmistossa aloitti hittisarja Frasierin uusin jaksoin.
Ensimmäisen kerran katsojat tutustuivat neuroottiseen radiopsykiatriin jo 30 vuotta sitten Cheers-sarjassa, josta syntyi spinoffina Emmy-palkittu Frasier, jota esitettiin vuosina 1993-2004.
Tältä näyttää The Crown -sarjan viimeinen kausi – ennennäkemättömiä kuvia ja traileri julki
Frasierin herättäminen parin vuosikymmenen jälkeen eloon oli sarjan päätähden Kelsey Grammerin idea.

– Puhuimme sarjan uudesta mahdollisuudesta vuosia. Ajatusta Frasierin paluusta vahvisti Roseanne-sarjan paluu, joka toimi hyvin. Frasier oli upea hahmo, eikä hän kuollut viimeisessä jaksossa, joten voisimme hyvinkin kurkata, mitä hänelle nykyään kuuluu, Kelsey toteaa This Morning -haastattelussa.
"Ei mitään annettavaa"
Uuden Frasierin luoja Joe Cristalli kirjoitti Kelseyn luettavaksi ensimmäisen käsikirjoituksen jo vuonna 2014.
He ovat vedonlyöjien suosikit Voldemortiksi uudessa Harry Potter -sarjassa
Tuolloin tarinassa Frasier ja psykiatriveljensä Niles olivat hankkineet pienen teatterin, jota he yhdessä pyörittivät. Juoni kaatui jo alkumetreillä, kun Nilesia alkuperäissarjassa esittänyt David Hyde Pierce kieltäytyi palaamasta rakastettuun rooliin.

Joe yritti taivutella Davidin mukaan uudelle kaudelle, ja kävi tämän kanssa useita keskusteluja.
– Kaikki halusivat nähdä Nilesin paluun, mutta David koki, ettei hänellä olisi mitään uutta annettavaa roolille. Hän luki käsikirjoituksia, jakoi ideoitaan ja koki tarinan hauskaksi, mutta ei itseään varten, Joe kertoo.
Nilesin ja Daphnen pojasta keskeinen hahmo
Sarjan uudet jaksot alkavat Frasierin Martin-isän hautajaisista.
Eläköitynyttä poliisi-isää alkuperäissarjassa esitti näyttelijä John Mahoney, joka menehtyi viisi vuotta sitten kurkkusyöpään.

Isänsä kuoltua Frasier haluaa lähemmäksi Freddy-poikaansa, joten hän jättää Seattlen ja muuttaa takaisin Bostoniin, jossa häntä odottaa uusi elämä.
Uusi käänne Rush-elokuvan ampumatragediassa – Alec Baldwinille uusia syytteitä?
Frasierin uudet jaksot keskittyvät yliopistoelämään, sillä radiopsykiatri on ottanut vastaan viran Harvardin yliopiston psykologian professorina.
Nilesia ja tämän vaimoa Daphne Moonia ei fanien pettymykseksi sarjassa nähdä, mutta uutena hahmona kuvaan astuu pariskunnan aikuistunut poika David.
Disney käytti kuolleen Robin Williamsin ääntä uudessa elokuvassa