Traaginen tapahtuma varjosti tv-sarjan ensi-iltaa
Pelastajadraaman 9-1-1 uudessa spin-offissa nähdään hurjia onnettomuuksia Amerikan country-pääkaupungissa. Uhreja rientää pelastamaan muun muassa Batmanin entinen apuri.
Los Angelesiin sijoittuvan 9-1-1 -sarjan viimeisin Suomessa esitetty kausi päättyi keväällä huippudramaattisesti sarjan päähenkilön, Peter Krausen esittämän Bobby Nashin kuolemaan. Tämä ei kuitenkaan merkinnyt sarjan loppua, sillä lokakuussa Yhdysvalloissa alkoi 9-1-1:n yhdeksäs kausi.
Sen sijaan sarjan ensimmäisen, Teksasiin sijoittuvan spin-off -version Lone Starin taru tuli päätökseen aiemmin viime talvena viiden kauden jälkeen lähes apokalyptisiin mittasuhteisiin yltäneellä päätösjaksolla, jossa maahan syöksynyt asteroidi oli tuhota koko Austinin.
Kantria ja katastrofeja
Lone Starin jättämää tyhjiötä paikkaamaan on nyt tehty toinen spin-off, 9-1-1: Nashville, joka nimensä mukaisesti sijoittuu Tennesseen osavaltion pääkaupunkiin Nashvilleen, joka tunnetaan myös country-musiikin epävirallisena pääkaupunkina.
Nashville maine country-kaupunkina näkyy sarjassa vahvasti. Esimerkiksi Suomessakin tunnetulla country-laulaja LeAnn Rimesillä on sarjassa tärkeähkö sivurooli päähenkilön, palokapteeni Don Hartin katkerana ex-rakastettuna ja lauluäänensä menettäneenä entisenä country-laulajana.
Myös sarjan avauskohtauksessa nähdään oikea country-tähti Kane Brown, jonka keikka päättyy katastrofiin esiintymislavan romahdettua kovan tuulen seurauksena.
Batmanin apurista palopäälliköksi
Rodeoratsustakin poikansa kanssa harrastavaa Donia puolestaan näyttelee Chris O´Donnell, jonka läpimurto näyttelijänä tapahtui aikanaan elokuvassa Naisen tuoksu. Nuoren O´Donnellin leffauraan mahtui myös Batmanin apurin Robinin esittäminen parissakin 90-luvun Batman-leffassa. Kun leffaura alkoi hiipua, O´Donnell löysi kodin NCIS: Los Angeles -sarjasta, jonka pääosaa hän ehti näytellä yli kolmessa sadassa jaksossa.
Chrisin tulevaisuus näyttää turvatulta myös uuden spin-offin osalta, sillä vasta lokakuussa Yhdysvalloissakin alkanut 911: Nashville on ollut kotimaassaan jo valtava menestys.
Tragedia kohtasi sivuosaesittäjää
Sarjan näyttelijäkaartiin lukeutuvat myös Greyn Anatomista tuttu Jessica Capshaw ja Morsiamen isä -elokuvien entinen teinitähti Kimberly Williams-Paisley, joka on nykyään naimisissa country-tähti Brad Paisleyn kanssa.
9-1-1: Nashville -sarjan lanseeraukseen liittyy myös tragedia. Avausjaksossa pienessä sivuosassa nähtävä aloitteleva 23-vuotias näyttelijä-laulaja Isabelle Adora Tate menehtyi harvinaiseen hermostosairautaan vain 10 päivää sarjan pilotin ensiesityksen jälkeen. Sarjan tuottajat, joihin lukeutuvat muun muassa sarjaguru Ryan Murphy ja alkuperäisen 9-1-1-sarjan naispäätähti Angela Basset, ovat luvanneet omistaa yhden tulevista jaksoista hänen muistolleen.
Varoitus! Tästä eteenpäin jutun loppuosa sisältää tarkkoja juonipaljastuksia!
Näin sarja alkaa
Kun poljettavalla baarilla liikkellä oleva morsiusseurue joutuu liikenneonnettomuuteen, paikalle osuva, stripparina työskentelevä, palomieheksi pukeutunut Blue Bennings on ensimmäisenä paikalla auttamassa. Pian paikalle saapuvat myös oikeat pelastajat, joita johtaa Nashvillen paloaseman 113 kapteeni Don Hart yhdessä poikansa Ryanin kanssa. Käy ilmi, että Blue on Donin avioton poika, josta Ryan ei ole edes kuullut.
Blue haluaa oikeaksi palomieheksi, ja isänsä ottaa tämän ilomielin harjoitteluun paloasemalle, jotta poika pääsee tositoimiin ilman että joutuu odottelemaan alan viralliseen koulutukseen pääsemistä.
Ryan ei ole uudesta veljestä yhtään innoissaan ja järkyttyy lisää kun kuulee myös äitinsä, Donin vaimon Blythen olevan täysin tietoinen Donin toisesta pojasta.
Bluen katkeroitunut kantrilaulajaäiti Dixie sen sijaan näkee Bluen uudessa työssä tilaisuuden kostaa Donille, joka on aikanaan valinnut rikkaasta perheestä olevan Blythen hänen sijastaan.
Blue pääsee ensimmäisen kerran tositoimiin kun pelastajat hälytetään konserttipaikalle, jossa esiintymislava on romahtanut osin yleisön päälle. Kesken pelastustöiden tuhoisa tornado lähestyy uhkaavasti onnettomuuspaikkaa.
911: Nashville -sarjaa esitetään Star Channelilla keskiviikkoisin kello 21 alkaen 12.11., katsottavissa myös Disney+:ssa.