Totuus suomalaisten julkkisten lapsista paljastui!
Vain elämää -ohjelmassa pureudutaan takavuosien ilmiöön.
Nelosen Vain elämää -ohjelma on edennyt maksullisessa Ruutu+-palvelussa Jipun eli Merituuli Elorinteen päivään. Tällä kaudella toistensa kappaleita versioivat Jipun lisäksi Nelli Matula, Benjamin, Bess, Timo Kotipelto, Heikki Salo, Ares ja Freeman.
Video: Nämä asiat löytyvät Bessin raiderista:
Ohjelmassa Jippu taustoittaa matkaansa lauluntekijäksi ja artistiksi. Jippu varttui taiteilijaperheessä. Hänen isänsä Jorma Elorinne on tunnettu baritoni ja oopperalaulaja. Jippu kertoo yhteisen pöydän ääressä kuinka hänen lapsuuteensa kuuluivat musiikki, runous ja suuret tunteet.
– Minusta haluttiin tähteä. Lahjakkuuttani haluttiin tukea kaikin mahdollisin tavoin. Viisivuotiaasta lähtien olen elänyt taiteilijan vaatimusten alaisuudessa, Jippu taustoittaa lähtökohtiaan.
Yllättävä yhteys julkkiksiin
Jippu oli 2000-luvun taitteessa mukana The Kids -bändissä, joka muistetaan Varpaat tahtoo tanssimaan -hitistä. Yhtye koostui suomalaisten julkisuuden henkilöiden lapsista. Vain elämää -ohjelmassa ei nosteta kaikkia mukana olleita lapsia esiin, mutta yhtyeen albumin kannet paljastavat jäsenet.
Mukana olivat muun muassa Mikko Kuustosen tyttäret Iina ja Minka sekä Virve "Vicky" Rostin tytär Ella. Kuuluipa yhtyeeseen myös Kirka Babitzinin Anna-sisaren poika Sashka sekä Susanna Haaviston pojat Timo ja Ville.
Jippu kertoo ohjelmassa olleensa 11-vuotias, kun hän lähti yhdessä lapsibändiläisten kanssa kiertueelle. Hän muistelee rakastaneensa esiintymistä. Yhtye kiersi keikka-autolla ympäri Suomen ja he vetivät stadionkeikankin. Jipun mukaan lapsille maksettiin palkkaa.
Jipun mukaan "Kids-elämää" keikkailuineen ja levyntekoineen vietettiin monta vuotta.
– Elettiin Kids-illoissa. Oli porealtaat, laulettiin karaokea, katsottiin kauhuelokuvia, sekoiltiin, valvottiin aamuun asti, syötiin karkkia, riekuttiin. Oltiin suuria taiteilijoita, Jippu maalailee.
Oman levytyssopimuksen Jippu sai 17-vuotiaana, kun musiikkalan vaikuttaja Asko Kallonen bongasi nuoren naisen laulamassa omintakeiseen tyyliin ravintolassa.
Vain elämää Nelosella perjantaisin klo 20.