Tosi-tv-tähti haluaa lapsen 25 vuotta vanhemman miehensä kanssa – antaa uhkavaatimuksen

Davidin perhe vastustaa uutta isän suunnitelmaa 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat -ohjelman tuoreessa jaksossa.
David, 56, muutti Aasiaan työn vuoksi ollessaan 45-vuotias. Hän tapasi siellä asuessaan 25 vuotta nuoremman thaimaalaisen Annien. Pari muutti sittemmin Yhdysvaltoihin ja avioitui. Nyt he toivovat lasta.
Perhehaaveita varjostaa yksi asia, nimittäin Davidin vasektomia, jonka hän teetätti kolmen lapsen jälkeen 24 vuotta sitten ollessaan noin 30-vuotias.
– En uskonut eroavani ja avioituvani hedelmällisen naisen kanssa, David kertoo 90 päivää morsiamena: Päiväkirjat -sarjan toisessa jaksossa.
– Sanoin hänelle, että hänen täytyy purkaa vasektomiansa. Tai voin hankkia lapsen jonkun toisen kanssa, Annie sanoo.
Kun David tutki vasektomian purkamista, sen sanottiin olevan lähes mahdotonta, sillä aikaa on kulunut yli parikymmentä vuotta, eikä arpikudoksen kertyminen sallisi kunnon purkamista.
– Lääkäri sanoi, että on pari paikkaa, josta saamme spermaa. Joko lisäkiveksistä tai kivespusseista. Mieluummin lisäkiveksistä, jotta kiveksiä ei leikata, David kertoo.
Pari suuntaa lääkäriin. David viedään leikkaussaliin sperman keräystä varteb. Jännittynyt potilas toivoo, että lopputulos on toivottu. Lääkäri kertoo toimenpiteen jälkeen, että operaatio oli onnistunut.
Muutaman viikon jälkeen Annien munasoluja otetaan talteen ja hedelmöitetään.

Perhe vastustaa
David ja Annie matkustavat Davidin veljentytön häihin. Häiden jälkeen pari kertoo Davidin perheelle, että he yrittävät lasta. Miestä jännittää kerto esikoispojalleen, Jacobille, uutisesta.
Kun David saa kerrottua uutisen, pöytään laskeutuu syvä hiljaisuus. Hän kertoo, että alkion siirto on hyvin lähellä.
– En halua evätä Annien oikeutta äitiyteen. Se olisi epäreilua. Useat 81-vuotiaat julkkikset ovat juuri saaneet lapsen, David selittää.
– Lapsen kanssa on vietettävä aikaa. Muista se. Olit vuosia poissa elämästäni, Jacob sanoo.
Jacob kertoo kameralle, että hänen suhteensa isäänsä on etäinen.
– Näin häntä vain harvoin ja silloinkin vain tunnin tai kaksi kerrallaan. Sitten hän en nähnyt häntä kuukausiin. Olen huolissani siitä, miten isäni kasvattaa lasta, Jacob avautuu.
– Hän voi sanoa aikovansa toimia paremmin, mutta se täytyy todistaa. Jos hän on läsnä, hienoa. Jos ei, en ole yllättynyt, hän lisää.
Myöhemmin jakson aikana selviää, että Annie on raskaana.
90 päivää morsiamena: Päiväkirjat tiistaisin TLC:llä ja Maxilla.